Siirry pääsisältöön

Harrastamisen mielekkyys




Mikä on terveen harrastamisen raja? Milloin tämä raja ylittyy? Onko enään tervettä kun harrastaminen alkaa olla pakkomieleistä ja raja oman, koiran ja läheisten hyvinvoinille alkaa hälvetä? Vai onko kyse vain yksittäisen henkilön kunnianhimosta?

Pakko näin alkuun myöntää, että itsestä on tullut laiska treenaaja. Teen mitä on "pakko" ja milloin tuntuu hyvälle. En ole enään hetkeen jaksanut päivittäin hinkata perusasentoa täydelliseksi tai seisoa kaatosateessa kentänlaidalla tuntikausia hytisemässä. Ei vaan yksinkertaisesti huvita. Sadepäivät vietän mieluummin viltin alla sohvalla koirat kainalossa Netflixiä katsellen ja meillä kaikilla on oikein mukavaa. Toki joo niitä sadetreenejä ym. vieläkin tulee tehtyä, mutta ei niin pakonomaisesti kuin ennen. Laiskuudesta huolimatta en suurta eroa näe edistymisessä. Ihan kivaa vauhtia treenit etenee ja tavoiteet lähenee. Mikä puuttuu on se jatkuva tikitys takaraivossa "me ei vieläkään osata tuota ja tää on jo melkein 2v." Eli jostain sisäisestä peikosta kasvanut yli vaikka edelleen huomaan olevani (ja monesti tästä minulle muutkin huomauttaa) hyvin ylikriittinen koirieni suorituksia kohtaan. Aina löydän jotain joka voisi mennä paremmin tai nopeammin tai tai tai... Harvoin osaan sanoa hitto kun mun koira oli taitava ja hieno!


Kiertelen edelleen kohtuu paljon eri seminaareja ja koulutustilaisuuksia. Minusta on kiva oppia uutta, kuulla uusia näkemyksiä asioihin ja toisenlaisia ratkaisutapoja mitä itselle tullut mieleen. Parhainta on seurata muiden treenaamista ja kuunnella heille annettuja ohjeita. Lähes joka semmasta on käteen jäänyt joku vinkki mitä itsekin voi kokeilla. Mielenkiintoista on myös nähdä eri rotuisia ja tyyppisiä koiria vaikka toki eniten tulee aina seurattua sitä omaa rotua eli dobberia. Sukutauluista kun olen itse kiinnostunut niin aina kiva nähdä mitä sieltä paperin takaa löytyy.

Valitettavasti kierrellessä törmään usein samaan surulliseen tarinaan. Kentälle tulee koirakko ja koira on täysin haluton, passiivinen tai jopa pyrkii pois ja omistaja ei tätä näe tai halua nähdä. Toinen mihin törmää valitettavan usein on, että treeneihin tuodaan kipeä koira. Onko tässä enään kyse mielekkäästä harrastuksesta koiralle? Onko kanssatreenaajilla tai kouluttajilla oikeutta puuttua tai puhaltaa peli poikki? Onko meillä kanssa treenajilla mitään vastuuta toisen koiran hyvinvoinnista? Kipeän/sairaan koiran treenaaminen on jo niin väärin, että tämmöisen treenin ei pitäisi antaa jatkua edes minuuttia oli koiran ohjaajana millainen guru tahansa.


Kuinka paljon tämmöinen on yleistynyt sen jälkeen kun koulutuksessa on ruvennut pyörimään mukana raha? Vai onko meistä ihmisistä tullut niin herkkähipiäisiä ettemme pysty ottamaan vastaan mitään mikä ei ole pelkkää positiivista? Muistan itse vielä hyvin ajan jolloin hyvinkin suoraan saatettiin sanoa tämä ei ole laji joko sinulle tai sinun koiralle. Teidän olisi syytä keksiä joku toinen yhteinen harrastus. Nykyään tätä kuulee harvemmin. Monesti samat koirakot vuodesta toiseen treenaavat samojen ongelmien parissa etenemättä minnekään ja maksavat tästä touhusta ihan kiitettäviä summia. Ketä tämä lopulta palvelee?


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi?

Kun asiat koiran kanssa alkaa mennä väärille raiteille miksi ei haeta apua? Tämä on kysymys mikä pyörii mielessä. Miksi kynnys pyytää apua ja sanoa me emme pärjää/ tiedä mitä tehdä on niin korkea? Miten me saisimme ihmiset ymmärtämään, että avun pyytäminen ei ole mikään häpeä? Koirasta ei saisi ikinä tulla perheelle rasite vaan koiran pitäisi olla toimiva perheenjäsen ja sen olemassa olosta pitäisi pystyä nauttimaan. Siinä vaiheessa kun nuoren koiran kanssa elämä ei ole kuin päivittäistä taistelua on jossain mennyt pieleen. Vaikka nuori koira osaa ajoittain olla hankala se ei tarkoita, että koira elelee kukkona tunkiolla ja tekee mitä lystää milloin lystää ilman, että omistajilla on minkäänlaista hallintaa tilanteeseen tai pelkäävät puuttua koiran touhuihin. Nuoret koirat varsinkin urokset saattavat kokeilla asetettuja rajoja se on täysin normaalia. Normaalia ei ole, että koiralle ei saa asetettua niitä rajoja. Silloin pitää uskaltaa pyytää apua. Toki elämässä tulee ihmiselle elämä...
Lue lisää

Tyyne

Sain viimein päivitettyä kotisivut. En halunnut sitä tehdä, en halua myöntää itselle ettei Tyyneä enään ole. Kuitenkin joka kerta tulee itku kun pentukyselyjä saan joten se oli vain tehtävä. On outoa miten sitä takertuu hölmöihin juttuihin ihan kuin kotisivuilla olevat kuvat toisi koiran takaisin. On kohtuuttoman vaikea vain hyväksyä, että nuorta tervettä koiraa ei pystytty pelastamaan. Tyyne oli hyvin erillainen koira omiin kasvatteihin verrattuna joten ei minulle semmoinen tuttu ja turvallinen. Monesti huomasinkin meidän olevan ihan toisilla planeetoilla. Meni tovi ennen kuin opin ymmärtämään Tyynen sielunmaailmaa. Tyyne oli ikuinen huumorintajuinen optimisti joka touhotti aina mukana kaikessa ihan sama mitä teit. Jo roskapussin ulos vieminen oli JEE! Vaikka tyttö oli omalla laillaan hyvin läheisyyden haluinen ja viihtyi kainalossa oli se silti hyvin itsenäinen reissunainen eli ei tarvinnut ihmisen apua kohdataakseen maailman. Hän teki sen itse. Tämä itse tekeminen olikin...
Lue lisää

Vuosi 2020 jaksamisen rajoilla

Tämä vuosi kokonaisuudessaan ei ole ollut mikään lottovoitto. Lähinnä vuosi on rämmitty mutakuopassa josta ei löydy ulospääsyä. Korona on toki omalta osaltaan vaikeuttanut kaikkea eikä vähiten työn osalta jossa keikuttu aika pitkälti jaksamisen äärirajoilla. Tähän kun lisää vielä yhdistystyön loppumattoman työtaakan ja sen mukana tulleen jatkuvan negatiivisen palautteen ja some nillityksen sekä koirien menetykset ja sairastelut on oma jaksaminen aika lailla loppu. Olen siis pahoillani ystäväiset etten aina jaksa keskustella ja olen aika pipo kireänä ollut viimeiset kuukaudet. Lupaan parantaa tapojani ensi vuonna. Ensi vuonna vähennänkin yhdistys hommia huomattavasti ja aion keskittyä enemmän puuhaamaan koirani kanssa ja tavoitteena olisi Judas sinne kokeisiin viedä ennen kuin se eläkeikään pääsee. Nyt vielä kuitenkin yritän tän vuoden jaksaa kunnialla läpi ja hoitaa lupaamani hommat. Jotta tämä ei ihan valitukseksi mene koitan kirjoitella vähän positiivisemmista aiheista.   Doris ...
Lue lisää