Tiedättekö sen tunteen kun uusi pentu tulee elämään ja olet päättänyt, että tätä minä en sössi. Tästä tulee kuuliainen, hyvätapainen, tottelevainen, nätisti remmissä kävelevä ja kaunis koira. Se osaa tottiksen pohjat jo puolivuotiaana sekä jäljestää kuin kone ja kun saavun sen kanssa treeneihin meihin kohdistetaan ihailevia huokauksia. Näin minä suunnittelin. Sitten alkoi se arki ja miten lähelle olemme päässeet tuota suunnitelmaa. Rehellisesti ei sitten niin kuin minnekään. Meillä asuu pieni anarkisti ja roisto. Hän kävelee häntä tötteröllä meitä komennellen, tekee koko ajan jotain hölmöä, kiusaa kaikkia ihmisiä sekä koiria, varastaa meidän ruoat ja tavarat, kiskoo hihnassa kuin höyryveturi ja ei ole edes kaunis. Nyt on rumimmassa kasvuvaiheessa ja näyttää vain oudolle. Se on takakorkea, sillä on pitkät jalat, isot tassut, pieni pää ja joka ilmansuuntaan sojottavat jättikorvat. Sen kanssa saa taistelun aikaiseksi kaikesta mitä on pakko tehdä ja mikä ei ole niin mukavaa. Pakotta