Varttihurrin päivityksiä

Pari viikkoa on nyt takana pentujen lähdöstä ja olemme päässeet harjoittelemaan elämää kolmen koiran omistajina. No joo alkuun pitää heti todeta niitä on taas paljon. Ihan oikeasti 3 dobermannia on paljon koiraa. Onneksi kaikki ovat ihan täyspäisiä kavereita niin kyllä me tämäkin klaarataan. Doriksen ja Tyynen välit ovat edelleen semmoinen viha/rakkaus suhde, että siitä ei ota kukaan selvää. Välillä ollaan parhaita kavereita välillä yritettävät toisensa tappaa. Toisia puolustetaan muilta, mutta keskinäistä kähinää tulee milloin mistäkin. Doris on kohtuu reilu ja pitkäpinnainen koira ollut aina, mutta Tyyne osaa painella sen nappuloista ihan huolella. Tyyne on kauhean kiltti siitä ei ole kyse vaan innostuessaan Tyyneltä unohtuu se ulkopuolinen maailma ja soveliaisuusrajat menevät rikki. Sitä ei Doris hyvällä aina katso. Tyynellä on välillä vaikeuksia havainnoida kavereiden ilmeitä, eleitä ja merkkejä siitä millä muut yrittävät osoittaa millä kirjan sivulla mennään ja tämä johtaa aina vä

Nyt koitan kirjoitella hieman esittelyä pentusista. Eilen täyttivät 8 viikkoa ja ensimmäinen musta narttu muutti omaan kotiin Suomeen ja huomenna maanantaina lähtee musta uros omaansa ja ruskea pökäle jääkin tänne kotiin kasvamaan meidän hellään huomaan. Olen tykännyt tästä pentueesta kovasti. Minusta oikein onnistuneita kavereita kukaan ei ole arka tai rääpäle. Reippaita ja leikkisiä penikoita joilta ihan kivasti näyttäisi löytyvän viettiä harrastamista ajatellen ja somiakin ovat. Pennut ovat kasvaneet hyvin ja ovat fyysisesti vahvoja ja ketteriä. Pennut on vWD-testattu 2 x kantaja ja 1 vapaa sekä pentutestattu. Jonkun yhteenvedon testistä teen kun noihin taulukoihin ja diagrammeihin ehdin tutustua paremmin. Tuloksista laitan lisää sitten meidän kotisivuille www.kennelmeillon.com Meillon Janis Joplin eli Hilla  Hilla on ollut minun sydänkäpynen pentueen ainut narttu ja kuin kopio äidistään ulkonäöllisesti ja luonteessakin löytyy paljon samaa. Reipas todella leikkisä ty

Niin se aika rientää ja meidän karvamakkaroista alkaa pikkuhiljaa muotoutua ihan kunnon koiranpentuja. Nyt seuraavat pari viikkoa onkin sitä pentuloodan parasta aikaa. Joka päivä opitaan jotain uutta, ollaan söpöjä, mutta kuitenkin osataan vielä niin vähän ettei olla piraija/tuhoeläin asteelle päästy. Eli voin kertoa nyt olen niin rakastunut noihin pikku nassikoihin ne on niin suloisia ja en ikinä, ikinä, ikinä halua antaa niitä pois. Tiedän olen muuttanut mieleni parin viikon päästä. Mutta nyt juuri minä nautin tästä. Pentuset ovat avanneet silmät ja jotain rupeavat näkemään, koska jos valot laittaa päälle heräävät. Kaikki yrittävät kovasti kävellä. Vielä askel on kovin huojuva kaksi tai kolme askelta ja sitten pyllähdys, mutta kovaa on harjoittelu. Ääntely ei enään ole pelkkää piipitystä nyt jo muristaan ja yritetään haukkua kuin isot koirat. Pikkuhiljaa pienet tulevat myös itse hakemaan kontaktia ihmiseen ja onkin sydämmen sulattavan suloista kun pieni pentunen vaappuu sinua k

Pitää päivitellä vielä kun on muistissa mitä on tapahtunut. Meidän synnytys alkoi torstai yöna 12.10.17 ihan normaalisti. Yön petaamisen, läähättelyn ja levottoman laahustelun jälkeen Doris nukkui hyvin perjantai päivän. Perjantai iltana kovemmat supistelut alkoivat vähän yhdeksän jälkeen illalla 13.10. Ensimmäisen pennun ponnistusvaihe kesti pitkään yli 2 tuntia, mutta klo 24.18 14.10.2017 syntyi ruskea kookas uros. Pentu oli ponteva, iso ja rupesi syömään heti. Noin 30 minuuttia myöhemmin syntyi seuraava valitettavasti kuolleena. Sitten alkoikin tuntien odotus ja ihmettely, lopulta päädyimme eläinlääkärin päivystykseen ja kaksi viimeistä pentua tuli maailmaan keisarileikkauksen avulla. Eli ei ihan oppikirjan mukainen synnytys, mutta kaikki päätyi hyvin. Pennut olivat suuria ja virkeitä ruskea uros 537g, musta uros 557g ja musta narttu 558g. Eli tervetulo maailmaan Meillon J trio. <3 Doris on toipunut leikkauksesta todella nopeasti ja on ollut äärettömän hyvä emo. Ehkä jop

No tuossa otsikossa se meidän elämän nykyinen sisältö tulikin hyvin selväksi. Vuorokausia on nyt takana 54 Doris on pyöristynyt hurjasti ja nälkä on järkyttävä. Itse asiassa meinasin eilen pyörtyä kun  puntari näytti 39kg eli 9 kiloa tullut painoa lisää. Ruoan etsinnässä on otettu kaikki keinot käyttöön enään ei lupia kysellä vaan ihan häikäilemättä viedään pöydiltä ja jopa lautasilta kaikki mikä irti lähtee. Jopa salaatti ja hampurilaispaperit ulkoa tekee kauppansa joka hassua koska Doris ei ikinä ole mitään ulkoa napsinut. Omituinen dobermanni siis. Jotta kukaan ei nyt mieltään pahoita koiran huonosta ruokinnasta kyllä sille ihan koirille sopivaa ravintoakin tarjotaan. Kerjäämistä lukuunottamatta haluaisi tuo vaan nukkua. Ulkoillessa huomaa muutoksen enään ei Doris juokse reikäpäisenä eikä oikein pystykään ja välttelee rajuimpia törmäysleikkejä Tyynen kanssa. Tyyneä tämä uusi tylsä Doris harmittaa vietävästi ja turhautuminen riehukaverin puutteesta näkyy pienenä kiusantekona ja huomi

Viimein ja vihdoin meille on luvassa niitä pentusia. Kauan niitä on suunniteltu ja siirretty milloin mistäkin syystä, että vuodet hurahtaneet ohi aivan huomaamatta. Nyt olikin aika lailla viimeisiä hetkiä koska Doris ei enään mikään pikkutyttö ole ensisynnyttäjäksi. Tämän kirjoituksen lomassa voin sitten vielä onnitella parin päivän päästä 12.9 kuusi vuotta täyttäviä I-pentuja Kia, Milla, Ria, Arvi ja Pomo ja minun omaa kylkiluutani Dorista. Ajatuksia myös sateenkaari sillalle Rikulle ja Kuulle. <3 No mutta niistä pentusista... Eilen kävimme Doriksen kanssa ultrassa ja siellä niitä pieniä sydämmiä löytyi heti muutama. Emme sen enempää lähteneet edes kaivelemaan jos on tarvetta käymme lukumäärää tutkimassa sitten röntgenin kautta. Oma mutu astutuksen onnistumisesta oli hyvin vahva koirassa tapahtuneiden luonteen muutosten ja nyt viime päivinä ulkoisten muutosten myötä, mutta silti en uskaltanut siihen omaan mutuun luottaa. Epäilin näkeväni muutoksia koirassa joita ei ole olemassa v

12 syyskuuta vuonna 2011 syntyi meille kahdeksan pentua. Kaikki mustia nelja narttua ja neljä urosta. Tämä kirjoitus on omistettu noista neljästä uroksesta alkujaan pienimmälle Kuulle ja tietenkin hänen perheelleen. Kuu eli viralliselta nimeltään Meillon Irie Man oli hyvin erikoinen pentu jo ihan rääpäleenä jo parin päivän ikäisenä oli kaveri jatkuvasti hukkateillä ja tutkimassa maailmaa. Kovaan ääneen ilmoitti hädästä kun liian pitkälle muusta joukosta oli eksynyt. Pentujen kasvaessa Kuu ei oikein osallistunut sisarusten kähinöihin vaan leikki itsekseen leluilla ja palloilla kun väsy iski kömpi ihmisen syliin nukkumaan. Kuu oli valloittava kiltti ja hyvin sosiaalinen pentu. Kodinvalinta Kuun kohdalla onnistui minusta aivan nappiin. Aivan kuin tähtiin kirjoitettu miten koira ja omistajat sopivat toisilleen. Vedet silmissä olen nauranut tarinoille joita Kuun omistajat ovat koirastaan kertoneet. Ikimuistoisempina ehkä Kuun uimaharjoittelut... Kuu ei ollut kovin innokas vesipeto ja ui

No niin pitäisi taas tämä sanailu saada käyntiin. Jo muutamaan otteeseen on tähänkin blogiin pyydetty päivitystä, mutta kun vain en saa mitään aikaiseksi. Olen vain olevinani niin kovin kiireinen. Kiireinen missä on hyvä kysymys. Olemme yrittäneet herätä pikkuhiljaa talviunilta koirailun suhteen. Kuitenkin nämä kevään järkyttävät säät ovat saaneet minut mukavuudenhaluisen lapamadon hieman jarruttelemaan treenikärpäsen iskua. Olemme silti muutaman kerran tottiskentälle raahautuneet, käyneet muutaman kerran puruissa ja jopa jäljelläkin. Tyynen kanssa pitäisi tottis aloittaa ihan todella. Koira kehittynyt talven aikana mukavasti ja nyt näyttäisi keskittyminenkin kasvaneen niin, että yhdessä tekeminen maistuu jo. Hieman hitaasti on tämä "pikku" neiti henkisesti kasvanut. Tyynestä on kasvanut kohtuu kookas ja todella kaunis narttu. Se on nyt 1,5 vuotias murkkuikäinen neiti jolla korvat välillä koristeena ja ego alkaa kasvaa elämää suuremmaksi pientä "onko pakko" te