Pari viikkoa on nyt takana pentujen lähdöstä ja olemme päässeet harjoittelemaan elämää kolmen koiran omistajina. No joo alkuun pitää heti todeta niitä on taas paljon. Ihan oikeasti 3 dobermannia on paljon koiraa. Onneksi kaikki ovat ihan täyspäisiä kavereita niin kyllä me tämäkin klaarataan. Doriksen ja Tyynen välit ovat edelleen semmoinen viha/rakkaus suhde, että siitä ei ota kukaan selvää. Välillä ollaan parhaita kavereita välillä yritettävät toisensa tappaa. Toisia puolustetaan muilta, mutta keskinäistä kähinää tulee milloin mistäkin. Doris on kohtuu reilu ja pitkäpinnainen koira ollut aina, mutta Tyyne osaa painella sen nappuloista ihan huolella. Tyyne on kauhean kiltti siitä ei ole kyse vaan innostuessaan Tyyneltä unohtuu se ulkopuolinen maailma ja soveliaisuusrajat menevät rikki. Sitä ei Doris hyvällä aina katso. Tyynellä on välillä vaikeuksia havainnoida kavereiden ilmeitä, eleitä ja merkkejä siitä millä muut yrittävät osoittaa millä kirjan sivulla mennään ja tämä johtaa aina välillä nokka pokkaan tyttöjen välillä. Näistä on sitten muistoina 101 reikää koirissa. Tietenkin lisänä on vielä tämä 2 vuoden muka aikuisuus ja Tyyne on aina välillä sitä mieltä, että hän on maailman napa ja saa tehdä mitä huvittaa milloin huvittaa.
Judas kasvaa kohisten kahden suojelijoidensa huomassa ja sitä ne kirjaimellisesti pojalle on. Hyvin pitävät huolta pienestä sanoisin jopa liian suojelevasti. Tästä syystä olemme paljon käyneet ihan kaksin tutustumassa paikkoihin. On ihan hyvä, että pikkumies oppii kulkemaan ilman bodyguardejaan ja kokemaan maailmaa ihan omin jaloin. Toinen ihan käytännön syy on remmilenkkeily. Mikään ei ole painajaismaisempaa kuin kuljettaa kolmea dobermannia narussa peilijäällä jo ilman tuota jäätä homma on jo tarpeeksi jännittävää. On huomattavasti helpompaa kulkea kahden kanssa ja erikseen ulkoiluttaa Judas. Doris ja Tyyne sentään kiskovat vain yhteen suuntaan. Judas poukkoilee kaikkialle, pyörii jaloissa ja tekee äkkipysähdyksiä kun näkee jotain jännittävää ulkona.
Tyynestä on kasvanut ihan aikuisten oikeasti mukava koira. Okei se on edelleen touho ja tuskin se muuksi tulee ikinä muuttumaankaan. Mutta se on koira jonka kanssa on nykyään ihan hauska touhuilla. Se yrittää ihan tosissaan, sillä riittää intoa eikä se viettien puolesta tyhjä ole. Siitä löytyy ihan kivasti tavaraa kun se sähellys on saatu kohdistettua oikeaan tekemiseen. Nätti se on myös edelleen, mutta tuo kasvu saisi kyllä jo loppua. Se alkaa olla jo niin iso, että alan itseni tunteä kääpiöksi ja tuntuu kuin pientä hevosta kävelyttäisin kun sen kanssa liikun.
Doris on edelleen mun kylkiluu. Siinä on melkein kaikki mitä olen koirasta ikinä halunnut. Eli minun käteen hyvin sopiva koira. Aika sen kanssa on vaan kulunut luvattoman nopeasti. En millään voi uskoa, että ensi vuonna sekin on jo 7 vuotias. Jotenkin olen aina vaan elänyt siinä kuvitelmassa, että meillä on vielä kaikki aika maailmassa. Niin kiitollinen olen tästä koirasta sen kanssa ollaan opittu paljon ja toivottavasti meillä on vielä monta seikkailua jäljellä.
Judaksesta nyt ei hirveitä vielä voi kertoa. Se on söpö kuin karkki sekä pehmeä ja vähän pullea. Se rakastaa koko pienen pennun sydämmellä sen korvat menee rusetille ja koko pentu hytkyy hännän mukana. Se touhuaa, tutkii, leikkii, puree ja tekee kaikkea hölmöä mitä pennut tekevät. Se on vienyt mun sydämen täysin. Se on huvittavan totinen jöröjukka ja jatkaa äitinsä jalanjäljissä mielensäpahoittamisen jaloa taitoa. Se on itsepäinen kuin pieni aasi ja pienenä anarkistina protestoi kaikkia sääntöjä vastaan. Siinä vaikuttaisi olevan kivasti taistelutahtoa ja ahne se on kuin pieni porsas. Oppii myös hyvin nopeasti. Hyvin kivan oloinen pentu siis. Noh edelleen hän on hyvin skeptinen vieraita ihmisiä kohtaan. Kyllä namin hakee ja käy haistelemassa, mutta jos sitä yrittää hipelöidä on se vaan ällöä. Siitä ei varmaan ikinä mitään vieraiden halinallea tule, mutta se ei minua haittaa pätkääkään.
Kovasti nyt olen suunnitellut mitä noiden kanssa ensi vuonna pitäisi sitten tehdä. Kai sitä pitäisi tavoitettakin laittaa niin saa jotain aikaiseksi. Muuten ainakin minulla jää vain suunnitteluksi. Tässä nyt mitä olen ajatellut on kirjattu kerrankin ylös. Voin sitten ensi vuoden lopulla ihmetellä onko miten hyvin onnistuttu.
Doris
Doriksen kanssa kyllä pakko se BSL3 käydä tekemässä ja se viimeinen serti jostain käydä metsästämässä niin saadaan se valiotitteli viimeinkin taskuun. Sen jälkeen odotellaan rollaattoriluokkaa ennen seuraavia misseilyjä. Muuten me taidetaan vain nuuskia jälkeä koska näin aivopieruna sain idean, että me korkataan FH vielä tämän elämän aikana. Tärkein tehtävä Doriksella on kuitenkin pysyä terveenä.
Tyyne
Tyynen olen jo luonnetestiin ilmoittanut. Jos me ei jälleen paikkaa jollekin kumminkaimansiskolle menetetä olisi KORAD titteli taskussa testin läpäisyn jälkeen. BH tietenkin olisi ensi vuonna edessä ja jos ZTP paikka saadaan niin se olisi tavoite. Muuten me jatketaan treenaamista kun se treeniryhmäkin ollaan saatu. Loput terveystarkit eli selkä ja sydän tehdään myös. Selkä käydään kuvaamassa Suomessa niin saadaan ihan viralliset tulokset siitäkin. Erkkarit Suomi ja Ruotsi olisi tarkoitus taas pyörähtää. Muuten taidetaan nuo allrounderit jättää väliin me ei tarvita yhtään lisää T:tä hännän takia. Tämä on harmillista koska koira on ihan oikeasti kaunis. Yksi kauneimmista mitä olen nähnyt.
Judas
Judakselle en nyt mitään tavoitteita laita. Sen tehtävä on kasvaa isoksi ja viisastua vähän, treenata hurjasti ja harjoitella elämää. Erkkarit kyllä pyöritään läpi ja ensi vuoden lopussa käydään kuvaamassa lonkat ja kyynärät. Siinä se.
Ihan epätoivoisen vaikealta ei tuo näin luettuna vaikuta. Eli ihan on vielä tehtävissä nuo tavoitteet. Nyt kun työkuviot muuttuneet semmoisiksi normi ihmisen työajoiksi niin aikakin riittää ainakin jotain koirien kanssa tekemään. Tämä vuosi 2017 on mennyt aivan penkin alle koirailun suhteen. Aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt ja se päivä kuukaudessa milloin vapaalla olisi ollut olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut edes miettiä treenejä. Onneksi sentään hieno J-pentue saatiin maailmalle ei siis ihan täysin hukkaan mennyt tämä vuosi.
Oikein hyvää ja menestyksekästä vuotta 2018 kaikille!
Toivoo Marinka & co
Judas kasvaa kohisten kahden suojelijoidensa huomassa ja sitä ne kirjaimellisesti pojalle on. Hyvin pitävät huolta pienestä sanoisin jopa liian suojelevasti. Tästä syystä olemme paljon käyneet ihan kaksin tutustumassa paikkoihin. On ihan hyvä, että pikkumies oppii kulkemaan ilman bodyguardejaan ja kokemaan maailmaa ihan omin jaloin. Toinen ihan käytännön syy on remmilenkkeily. Mikään ei ole painajaismaisempaa kuin kuljettaa kolmea dobermannia narussa peilijäällä jo ilman tuota jäätä homma on jo tarpeeksi jännittävää. On huomattavasti helpompaa kulkea kahden kanssa ja erikseen ulkoiluttaa Judas. Doris ja Tyyne sentään kiskovat vain yhteen suuntaan. Judas poukkoilee kaikkialle, pyörii jaloissa ja tekee äkkipysähdyksiä kun näkee jotain jännittävää ulkona.
Tyynestä on kasvanut ihan aikuisten oikeasti mukava koira. Okei se on edelleen touho ja tuskin se muuksi tulee ikinä muuttumaankaan. Mutta se on koira jonka kanssa on nykyään ihan hauska touhuilla. Se yrittää ihan tosissaan, sillä riittää intoa eikä se viettien puolesta tyhjä ole. Siitä löytyy ihan kivasti tavaraa kun se sähellys on saatu kohdistettua oikeaan tekemiseen. Nätti se on myös edelleen, mutta tuo kasvu saisi kyllä jo loppua. Se alkaa olla jo niin iso, että alan itseni tunteä kääpiöksi ja tuntuu kuin pientä hevosta kävelyttäisin kun sen kanssa liikun.
Doris on edelleen mun kylkiluu. Siinä on melkein kaikki mitä olen koirasta ikinä halunnut. Eli minun käteen hyvin sopiva koira. Aika sen kanssa on vaan kulunut luvattoman nopeasti. En millään voi uskoa, että ensi vuonna sekin on jo 7 vuotias. Jotenkin olen aina vaan elänyt siinä kuvitelmassa, että meillä on vielä kaikki aika maailmassa. Niin kiitollinen olen tästä koirasta sen kanssa ollaan opittu paljon ja toivottavasti meillä on vielä monta seikkailua jäljellä.
Judaksesta nyt ei hirveitä vielä voi kertoa. Se on söpö kuin karkki sekä pehmeä ja vähän pullea. Se rakastaa koko pienen pennun sydämmellä sen korvat menee rusetille ja koko pentu hytkyy hännän mukana. Se touhuaa, tutkii, leikkii, puree ja tekee kaikkea hölmöä mitä pennut tekevät. Se on vienyt mun sydämen täysin. Se on huvittavan totinen jöröjukka ja jatkaa äitinsä jalanjäljissä mielensäpahoittamisen jaloa taitoa. Se on itsepäinen kuin pieni aasi ja pienenä anarkistina protestoi kaikkia sääntöjä vastaan. Siinä vaikuttaisi olevan kivasti taistelutahtoa ja ahne se on kuin pieni porsas. Oppii myös hyvin nopeasti. Hyvin kivan oloinen pentu siis. Noh edelleen hän on hyvin skeptinen vieraita ihmisiä kohtaan. Kyllä namin hakee ja käy haistelemassa, mutta jos sitä yrittää hipelöidä on se vaan ällöä. Siitä ei varmaan ikinä mitään vieraiden halinallea tule, mutta se ei minua haittaa pätkääkään.
Kovasti nyt olen suunnitellut mitä noiden kanssa ensi vuonna pitäisi sitten tehdä. Kai sitä pitäisi tavoitettakin laittaa niin saa jotain aikaiseksi. Muuten ainakin minulla jää vain suunnitteluksi. Tässä nyt mitä olen ajatellut on kirjattu kerrankin ylös. Voin sitten ensi vuoden lopulla ihmetellä onko miten hyvin onnistuttu.
Doris
Doriksen kanssa kyllä pakko se BSL3 käydä tekemässä ja se viimeinen serti jostain käydä metsästämässä niin saadaan se valiotitteli viimeinkin taskuun. Sen jälkeen odotellaan rollaattoriluokkaa ennen seuraavia misseilyjä. Muuten me taidetaan vain nuuskia jälkeä koska näin aivopieruna sain idean, että me korkataan FH vielä tämän elämän aikana. Tärkein tehtävä Doriksella on kuitenkin pysyä terveenä.
Tyyne
Tyynen olen jo luonnetestiin ilmoittanut. Jos me ei jälleen paikkaa jollekin kumminkaimansiskolle menetetä olisi KORAD titteli taskussa testin läpäisyn jälkeen. BH tietenkin olisi ensi vuonna edessä ja jos ZTP paikka saadaan niin se olisi tavoite. Muuten me jatketaan treenaamista kun se treeniryhmäkin ollaan saatu. Loput terveystarkit eli selkä ja sydän tehdään myös. Selkä käydään kuvaamassa Suomessa niin saadaan ihan viralliset tulokset siitäkin. Erkkarit Suomi ja Ruotsi olisi tarkoitus taas pyörähtää. Muuten taidetaan nuo allrounderit jättää väliin me ei tarvita yhtään lisää T:tä hännän takia. Tämä on harmillista koska koira on ihan oikeasti kaunis. Yksi kauneimmista mitä olen nähnyt.
Judas
Judakselle en nyt mitään tavoitteita laita. Sen tehtävä on kasvaa isoksi ja viisastua vähän, treenata hurjasti ja harjoitella elämää. Erkkarit kyllä pyöritään läpi ja ensi vuoden lopussa käydään kuvaamassa lonkat ja kyynärät. Siinä se.
Ihan epätoivoisen vaikealta ei tuo näin luettuna vaikuta. Eli ihan on vielä tehtävissä nuo tavoitteet. Nyt kun työkuviot muuttuneet semmoisiksi normi ihmisen työajoiksi niin aikakin riittää ainakin jotain koirien kanssa tekemään. Tämä vuosi 2017 on mennyt aivan penkin alle koirailun suhteen. Aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt ja se päivä kuukaudessa milloin vapaalla olisi ollut olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut edes miettiä treenejä. Onneksi sentään hieno J-pentue saatiin maailmalle ei siis ihan täysin hukkaan mennyt tämä vuosi.
Oikein hyvää ja menestyksekästä vuotta 2018 kaikille!
Toivoo Marinka & co
