Varttihurrin päivityksiä

Kovasti miettinyt mikä tekee siitä koiranohjaamisesta välillä niin mahdottoman vaikeaa. Nyt varsinkin asiaa tullut mietittyä kun koira on yllättäin toiminut kentällä mahdottoman hyvin. Tai lähinnä nyt on löytynyt viretila joka jopa minua miellyttää. Miksi nyt? Mitä olen tehnyt erilailla koiran kanssa jotta muutos on tämmöinen? Koirallehan pitäisi aina olla reilu ja mustavalkoinen. Minun kohdalla se ei ole toteutunut vieläkään. En osaa olla mustavalkoinen, liikun aina jollain harmailla alueilla. Reilu? Joo kyllä osaan vaatia. Osaan vaatia jopa epäreilusti. Näytän, unohdan opettamisen välistä ja vaadin. Onko reilua? No ei ole. Sitten ihmettelen miksi koira ottaa minusta painetta. Kappas... jos ei raukka tiedä mitä pitäisi tehdä minua miellyttääkseen ja mikään ei kelpaa vaikka kuinka yrittää. Ei ihme jos jonkinlaista painetta/konfliktia ohjaamiseen tulee. Itse tiedostin viime keväänä jotta nyt ei meidän treenit kulje niin kuin pitäisi. Koira teki teknisesti erittäin hyvin, mutta ilo t

Kaksi juoksuista narttua tuvassa on jostain niin syvältä kuin olla ja voi. Jo pelkästään sotkun määrä ja kalamarkkinoiden haju on ärsyttävä. Joo juoksuhousut on keksitty, mutta mistä löytyisi semmoiset joita eivät voi toisiltaan riisua. Pöksyistä ei myöskään kovasti ole iloa jos ne on jalassa, mutta römppänen roikkuu housujen ulkopuolella. Kotimme decoree lattioilla on siis tällä hetkellä mallia kärpässieni. -_- Jos tuo juoksujen vaikutus olisikin vain se sotku, mutta ei... Missy kadottaa korvansa kokonaan. Asuu huuhaalandiassa ruokaa varastellen, jatkuvasti nuuskien ja joka ruohonkorren kusaisten merkaten. Ihan oikeasti yksikään uroskoira ei merkkaa niin paljon kuin tuo. Koiran nälkä on myös jotain käsittämätöntä juoksujen aikaan. Kaikki Missyn tuntevat tietää että koira on AHNE aina, mutta nyt nälkä saavuttanut semmoiset mittakaavat ettei mikään ole syötäväksi kelpaamatonta. Seuraavaksi varmasti tiedossa jälleen valeraskaus. Katsotaan minkälaisia pentuja tällä kertaa pyöräytetään. A

Paljon on minulta kyselty miten me ja koirat ollaan sopeuduttu uuteen elämään ja tähän pitää todeta, että ylättävän hyvin lähtökohdat huomioon ottaen. Missy on kuin kala vedessä täällä esikaupungissa. Elämänkokemus ja tietenkin aiempi ihmisten ilmoilla asuminen on auttanut varmasti asiaa. Mutta koira on myös aina ollut semmoinen että sopeutuu minne vain kunhan saa vain olla mukana. Äärettömän helppo tuolla saralla siis. Doris taas pöpelikössä kasvanut koira jonka elämänkokemus puolen vuoden iän jälkeen on rajoittunut treenikenttiin, peltoihin, metsiin ja autoon. Muutaman satunnaisen näyttelykäynnin lisäksi. Oli minulle itselle se mitä jännitin. Pari viikkoa ennen muuttoa huomasin koirassa levottomuuta kaiken pakkausrulianssin keskellä. Koira seurasi mun perässä kuin varjo eikä päästänyt silmistään edes hetkeksi. En tiedä miten paljon asiaan vaikutti Missy joka on jo muutaman kerran elämänsä aikana muuttanut tiesi mitä on tapahtumassa ja asettui muuttolaatikkoon odottamaan tulevaa.

No niin tästä se lähtee. Kirjoittelen siis tänne pääasiassa koiriin liittyvää sepustelua, mutta myös periaatteessa ihan normi perheen normi arjesta joka pitäisi kaiken järjen mukaan olla äärettömän tylsän normaalia. Nykyään kokoonpanomme siis vaikuttaa Tukholman kerrostalolähiössä joka on huisin suuri muutos verattuna Tuusulan perukoiden rauhaiseloon. Kesällä siis allekirjoittanut, tyttäreni ja koirat muutimme Ruotsiin todettuamme jotta kahden maan välissä ravaaminen on aika hankalaa samoin kaukosuhde olikin odotettua hankalampaa. Perheemme kokoonpano on siis minun lisäksi Juhani... rakkaus; sielunkumppani, huumorimies joka tekee jokaisesta päivästä yllätyksellisen ja ainakin välillä yrittää toimi järjenäänenä tämän kaaoksen keskellä. Nadine; tyttäreni 13 vuotias esiteinin alku. Valloittava fiksu persoona. Ainut ihminen maailmassa joka saa minut itkupotkuraivarin partaalle nanosekunnissa ja silti rakastan häntä niin kovin. Aleksi; 13 vuotias. Järkevä, pohdiskeleva nuori miehen alku.