Mistähän sitä oikein aloittaisi. Pitkälti fiilikset on samat kuin syyskuun postauksessa, ehkä tähän voi vielä lisätä lopullisen kyllästymisen jatkuvaan valitukseen ja vaatimiseen eli tämä kuuluisa kun mikään ei riitä. Viime postauksen jälkeen oikeastaan kamelin selkä katkesi. Välillä jo suunnittelin jaksavani ensi vuoden pakertaa vielä yhdistyksen asioita hoidellen ja kovasti aloitettiin jo suunnittelu vaikka ja minkä suhteen. Valitettavasti se into lopahti lyhyeen. Kun joka asiasta löydetään moitittavaa, tikusta tehdään asiaa ja jos ei muuta niin keksimällä keksitään moitittavaa vie se innon toisille tekemisestä kokonaan. Tulin siihen lopputulokseen, etten halua, pysty enkä jaksa tehdä yhtään mitään rotuyhdistyksen eteen jatkossa. Paljon parempi, että osaavammat astuvat puikkoihin ja ohjaavat yhdistystä haluamaansa suuntaan. Hieman ristiriitaiset fiilikset on tästä päätöksestä. Harmittaa, että muutama asia jäi kesken, mutta suurin tunne on helpotus. Enään ei tarvitse stressata eikä