Varttihurrin päivityksiä

Lauantaina viimein päätin jotta se jälkikausi on korkattava. Yli viikon jo päivälämpötilat huidelleet yli kymmenen plus asteen. Joten kaikki tekosyy kylmä, ym. kortit on jo käytetty. Ostin sitten tietenkin jälkieväät koiralle ja illalla suunnittelin mitä sitä uskaltaa talloa ettei liian vaikeaksi mene. Sunnuntaille tiedossa siis ABC-treenit. Wuhuu... Sunnuntai aamuna sitten heräsin ja luoja miten väsytti. Teki niin mieli vetää peitto korviin ja jatkaa unia vielä pari tuntia. Suunnata sitten vain puruihin. Mutta ei minä olin päättänyt jotta nyt treenataan joten ei kun kahvin keittoon siitä koira ja kamat autoon. Hieman myhäilytti uni jonka näin yöllä. Unessa Doris ajoi mielettömän hyvän jäljen ja ilmaisi hyvin ja nopeasti. Olin unessani niin ylpeä koirastani. Positiivisella mielellä vaikka väsyneenä siis suuntasin jälkeä tamppaamaan. Päätin siis tehdä koiralle helpon jäljen näin ensimmäiseksi kolme pidempää suoraa ja kaksi kulmaa. Ilmaisu vain jäljen loppuun. Ruokaa viljelin sitten ih

Kevät saapunut Tukholmaan ja sen kyllä huomaa niin itsessä kuin koirissakin. Talven kohmelon jälkeen taas tuntuu, että viimein herännyt jostain horroksesta. Toki nyt omaa oloa hieman häiritsee flunssa jonka minäkin nyt sitten viimein sain. Johan se koko muun perheen onkin jo kiertänyt läpi. No mitä muuta sitä sairaslomalla voi tehdä kuin käydä heittelemässä koirille aamulla palloa? Aikahan on ideaali kun ketään ei ole missään. Kaikki normaalit ihmiset on töissä joten ihan rauhassa sain karvaisten kanssa palloitella ja nauttia kevät auringosta. Nautin katsella koiria kun ne pääsevät vapaana juoksemaan ja leikkimään. Toki pallo näin pallohulluille kruunaa aina päivän. Toiset kun jalat innosta täristen silmät loistaen odottavat pallon lentoa. Muorikoirakin on heti vetreämpi kun ilmat muuttuneet lämpimiksi. Kylmä ja kostea ilmeisesti vihoittelee rikkinäisen jalan kanssa. Ilmojen lämmittyä on muorikin taas päästellyt kuin viitapiru puskat rytisten ulkona. Hyvä näin. Hetken olin jo hu

Välillä kaikista hienoista ja suurista suunnitelmista huolimatta into vain katoaa. Näin tuntui käyvän minun koiraharrastukselle viime syksynä ja nyt talvella. Ensimmäistä kertaa minulla kävi useamman kerran mielessä jotta lopetan koko touhun. Into oli vain kadonnut jonnekin. Samalla kuitenkin tuntui jotta jotain todella tärkeää puuttui elämästä. Harmitti jotta koira on treenattu suht pitkälle ja jäisi "kesken" silti en treenikentälle oikein jaksanut lähteä ja kun sinne saakka pääsi ei ollut mitovaatiota tehdä mitään. Eli kovin ristiriitainen olo. Kovasti olen koittanut pohtia mistä tämä johtui. Mistä näin totaali kyllästyminen voi tulla? Kuitenkin kyseessä harrastus josta olen nauttinut ja joka ollut monella lailla henkireikä normaali arjen keskellä. Vieläkään en oikein syytä ole keksinyt. Osittain varmasti vaikuttaa muutto ym muutokset elämässä, mutta ei se silti selitä kaikkea. Emme siis kovin paljoa ole tehneet mitään yli puoleen vuoteen. Pientä tottista koiran mie