Varttihurrin päivityksiä

Suuret oli suunnitelmat vuodella 2014. Näistä suunnitelmista ei ole toteutunut kuin kaksi Doris käytetty luonnetestissä ja sydän tutkimuksessa. Kaikki muu onkin sitten syystä tai toisesta siirretty jonnekin tulevaisuuteen. Aina ei asiat mene suunnitelmien mukaan. Ainakaan minun kohdalla. Vuosi sitten tähän aikaan olisin nauranut jos joku minulle olisi tullut sanomaan jotta muutan Ruotsiin. Olisin myös nauranut jos joku olisi sanonut minun menevän kihloihin tai asuvan mieheni kanssa. Olinhan minä "päättänyt" jotta en ikinä enään asu kenenkään kanssa. Näin sitä vain asiat muuttuu ja elämä vie ihan eri suuntaan mihin itse kuvittelee. Monet ovat kysyneet onko päätös muuttaa kaduttanut vastaus on ei. Se, että uskalsin muuttaa on tuonut elämääni niin paljon hyvää. Ja myös paljon semmoista mitä olen tietämättäni kaivannut. Sopeutuminen on toki vienyt aikansa ja on edelleen huvittava huomata miten erilainen täällä on. Vaikka näin lähinaapureita ollaankin on huima ero suomalaisessa

Koirat ovat sopeutuneet hyvin elämään täällä kattojen korkeudella. Itse asiassa ovat huomattavan paljon rauhallisempia kuin edellisessä asunnossa. Aiemmin asuimme maatasolla joten kaikki rapussa käyvä trafiikko tietysti kuului sisälle. Nyt kun täällä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla ei koirat tee kotona oikein muuta kuin koisi. Ulosmeno ja sisälle tulo on nyt tietenkin hiukka erilaista kuin ennen kuljemme nimittäin hissillä. Koirien ilmeet olikin tuhannen dollarin arvoiset kun laatikkoon ensimmäistä kertaa menimme. Eli ovi aukeaa mene istumaan laatikkoon, ovi aukeaa taas ja olet jossain ihan toisaalla. Nauroin kippurassa kun katselin koirien hämmentyneitä ilmeitä ensimmäisiä kertoja hissimatkojen jälkeen. Positiivista tässä hissireissussa on kuitenkin se että heti ulko-ovelta ei pysty enään juoksemaan ulos tuhatta ja sataa karmit kaulassa. Eli nykyään ulostaudumme tyyliin megaloikka hissin ovelle, hissiä odotetaan häntä onnesta pyörien. Äkkiä hissiin ja istutaan innos

Paluu takaisin lempiaiheeseeni eli koiriin. Minulla on visio. Visio siitä minkälainen dobermannin pitäisi olla. Dobermanni on yksi koiramaailman kauneimmista eläimistä minun mielestä. Sporttinen, lihaksikas, nopea ja ketterä. Luonteen pitäisi olla itsevarma, omilla jaloilla seisova kohtuu rohkea, mutta energinen ja varustettuna moottorilla jonka avulla harrastamisen pitäisi olla mukavaa ja suht helppoa. Voiko mikään olla kauniimpi kuin dobermanni joka nauttii tekemisestä ja liikkumisesta? Miten tämän vision sitten saisi toteutettua. Aina kun otat pennun on se arpapeliä. Ja kun otat pennun jalostusta ajatellen vielä enemmän voit arpaonneen yrittää luottaa. Et voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Pentu saattaa laatikossa olla todella lupaavan oloinen ja vanhemmat ovat hyviä koiria silti saattaa mennä pieleen. Koira saattaa sairastua, sillä voi olla perinnöllisiä vikoja tai se on ehkä luonteeltaan kaikkea muuta mitä jalostuskoiralta tai koiralta yleensä haluat. Yksikään koirah

Näin tavoistani poiketen päätin raapustella jotain ihan muuta. Eli tällä kertaa ei ole tiedossa ihan pelkkää koiraa. Parin viikon hiljaiselo blogimaailmasta johtuu muutosta ja siihen liittyvästä häsellyksestä. Päädyimme kesän lopulla tulokseen jotta entinen asuntomme on armottoman pieni meidän hullulan klaanille. Ok onhan se söpön perhekeskeistä kun 5 henkilöä ja 2 hurttaa on ängettynä pieneen asuntoon. Yksinäistä ei ole ikinä ja perheaikaa on pakko viettää vaikka ei haluaisikaan. Laatuaika yksin tarkoitti lukittautumista vessaan. Aikuisten yhteisestä laatuajasta ei tarvinnut edes haaveilla. :D Erinäisten vaiheiden kautta siis härkää sarvista. Asunto myyntiin ja uutta ihmettelemään. Asunnon myynti meni nopeasti ja uusi torppakin löytyi sukkelaan toki asuntoja kävimme katsomassa useaa (lue kymmeniä) ennen kuin miellyttävä löytyi korkealta Hässelbyn kattojen korkeudelta. Armottoman pakkaamisen ja tavaran roijaamisen jälkeen alkoi tietenkin pakollinen siivous/remppaus uuteen sekä vanhaa

Kovasti miettinyt mikä tekee siitä koiranohjaamisesta välillä niin mahdottoman vaikeaa. Nyt varsinkin asiaa tullut mietittyä kun koira on yllättäin toiminut kentällä mahdottoman hyvin. Tai lähinnä nyt on löytynyt viretila joka jopa minua miellyttää. Miksi nyt? Mitä olen tehnyt erilailla koiran kanssa jotta muutos on tämmöinen? Koirallehan pitäisi aina olla reilu ja mustavalkoinen. Minun kohdalla se ei ole toteutunut vieläkään. En osaa olla mustavalkoinen, liikun aina jollain harmailla alueilla. Reilu? Joo kyllä osaan vaatia. Osaan vaatia jopa epäreilusti. Näytän, unohdan opettamisen välistä ja vaadin. Onko reilua? No ei ole. Sitten ihmettelen miksi koira ottaa minusta painetta. Kappas... jos ei raukka tiedä mitä pitäisi tehdä minua miellyttääkseen ja mikään ei kelpaa vaikka kuinka yrittää. Ei ihme jos jonkinlaista painetta/konfliktia ohjaamiseen tulee. Itse tiedostin viime keväänä jotta nyt ei meidän treenit kulje niin kuin pitäisi. Koira teki teknisesti erittäin hyvin, mutta ilo t

Kaksi juoksuista narttua tuvassa on jostain niin syvältä kuin olla ja voi. Jo pelkästään sotkun määrä ja kalamarkkinoiden haju on ärsyttävä. Joo juoksuhousut on keksitty, mutta mistä löytyisi semmoiset joita eivät voi toisiltaan riisua. Pöksyistä ei myöskään kovasti ole iloa jos ne on jalassa, mutta römppänen roikkuu housujen ulkopuolella. Kotimme decoree lattioilla on siis tällä hetkellä mallia kärpässieni. -_- Jos tuo juoksujen vaikutus olisikin vain se sotku, mutta ei... Missy kadottaa korvansa kokonaan. Asuu huuhaalandiassa ruokaa varastellen, jatkuvasti nuuskien ja joka ruohonkorren kusaisten merkaten. Ihan oikeasti yksikään uroskoira ei merkkaa niin paljon kuin tuo. Koiran nälkä on myös jotain käsittämätöntä juoksujen aikaan. Kaikki Missyn tuntevat tietää että koira on AHNE aina, mutta nyt nälkä saavuttanut semmoiset mittakaavat ettei mikään ole syötäväksi kelpaamatonta. Seuraavaksi varmasti tiedossa jälleen valeraskaus. Katsotaan minkälaisia pentuja tällä kertaa pyöräytetään. A

Paljon on minulta kyselty miten me ja koirat ollaan sopeuduttu uuteen elämään ja tähän pitää todeta, että ylättävän hyvin lähtökohdat huomioon ottaen. Missy on kuin kala vedessä täällä esikaupungissa. Elämänkokemus ja tietenkin aiempi ihmisten ilmoilla asuminen on auttanut varmasti asiaa. Mutta koira on myös aina ollut semmoinen että sopeutuu minne vain kunhan saa vain olla mukana. Äärettömän helppo tuolla saralla siis. Doris taas pöpelikössä kasvanut koira jonka elämänkokemus puolen vuoden iän jälkeen on rajoittunut treenikenttiin, peltoihin, metsiin ja autoon. Muutaman satunnaisen näyttelykäynnin lisäksi. Oli minulle itselle se mitä jännitin. Pari viikkoa ennen muuttoa huomasin koirassa levottomuuta kaiken pakkausrulianssin keskellä. Koira seurasi mun perässä kuin varjo eikä päästänyt silmistään edes hetkeksi. En tiedä miten paljon asiaan vaikutti Missy joka on jo muutaman kerran elämänsä aikana muuttanut tiesi mitä on tapahtumassa ja asettui muuttolaatikkoon odottamaan tulevaa.

No niin tästä se lähtee. Kirjoittelen siis tänne pääasiassa koiriin liittyvää sepustelua, mutta myös periaatteessa ihan normi perheen normi arjesta joka pitäisi kaiken järjen mukaan olla äärettömän tylsän normaalia. Nykyään kokoonpanomme siis vaikuttaa Tukholman kerrostalolähiössä joka on huisin suuri muutos verattuna Tuusulan perukoiden rauhaiseloon. Kesällä siis allekirjoittanut, tyttäreni ja koirat muutimme Ruotsiin todettuamme jotta kahden maan välissä ravaaminen on aika hankalaa samoin kaukosuhde olikin odotettua hankalampaa. Perheemme kokoonpano on siis minun lisäksi Juhani... rakkaus; sielunkumppani, huumorimies joka tekee jokaisesta päivästä yllätyksellisen ja ainakin välillä yrittää toimi järjenäänenä tämän kaaoksen keskellä. Nadine; tyttäreni 13 vuotias esiteinin alku. Valloittava fiksu persoona. Ainut ihminen maailmassa joka saa minut itkupotkuraivarin partaalle nanosekunnissa ja silti rakastan häntä niin kovin. Aleksi; 13 vuotias. Järkevä, pohdiskeleva nuori miehen alku.