Varttihurrin päivityksiä

Niin mitä me saimme aikaiseksi koirailun saralla vuonna 2015? Yksinkertaisesti ei sitten mitään. Kuulostaa kovin lohduttomalle. Kovasti oli kaikenmaailman suunnitelmia, mutta kaikista hyvistä, pyhistä aikomuksista huolimatta lopputulema on jäänyt kovin köykäiseksi. Noh jos positiivisesti yritän ajatella olen oppinut koirastani ja itsestäni mielettömän paljon tämän vuoden aikana. Ja olen oppinut luottamaan itseeni sekä koiraani. Uskallan väittää, että tunnen koirani äärimmäisen hyvin ja tiedän mikä toimii ja mikä ei toimi sen kanssa. Voitin myös järjettömän koekammoni ja uskaltauduin sinne kokeeseen koiran kanssa. En kuollut, eikä koirakaan kuollut ja vaikka lopputulos oli mitä oli jäi kokemuksesta positiivinen fiilis. Olimme Doriksen kanssa tiimi teimme kokeen yhdessä. Toki olisihan se tulos ollut mukava, mutta sitten ensi kerralla. Eli ihan positiivisin mielin jatketaan ensi kautta kohti. Muorin menetys tuntuu edelleen äärettömän pahalle. Mieletön ikävä on koiraa ja välillä tunt

Meillä kun mikään ei suju ihan käsikirjoitusten mukaan. Ei tämä holter tutkimuskaan poikennut tutusta kaavasta. Meillähän oli varattu aika tutkimukseen perjantaina 27.11 klo 7.00 aamulla toiselle puolelle Tukholmaa. Noh olimme Doriksen kanssa hyvissä ajoin paikalla kävimme puntarilla ja menimme ilmoittautumaan saapuneiksi. Ylläri, pylläri meille oli varattu väärä aika, väärälle lääkärille ja kaikki meni päin persettä jälleen. Uuden ajan saimme minun pienoisen hermoromahduksen vuoksi nopeasti jo seuraavalle tiistaille. Eli 1.12 matkasimme uudestaan klinikalle. Kävimme taas puntarilla ja hmm joo painoa oli tullut hieman 31.8kg. Eli meillä on hyvä näyttelymassa päällä. :P Kliininen tutkimus ja ultra olivat ok ei mitään poikkeavaa. Sitten vain karvojen ajeluun ja laitteeseen kytkemiseen. Luulin jotta selviäisimme yhdellä tai kahdella ajelu kohdalla. Pienoinen järkytys oli kun koira ajeltiin 9 eri kohdasta. Minun koirani siis näyttää koinsyömältä tilkkutäkiltä nyt. Doris sai kovasti kehu

Meidän aika antennikorvakoira Kamin kanssa päättyi. Matkustin viime perjantaina Kamin kanssa Budabestiin saattamaan hänet omistajiensa luokse. Meinasin itse myöhästyä koneesta kun koiran kuljetusta lentokoneeseen odottelin. Hermoilin aivan kamalasti, että koira on varmasti oikeassa koneessa. Pelkäsin että koiralle jotain lennon aikana tapahtuu, mutta koira sekä minä pääsimme yhtenä kappaleena perille. Ok Budabestissa en melkein löytänyt koiraa kun en tajunnut heidän laittavan koiraa bokseineen matkatavaraliukuhihnalle pyörimään. Olikin pienoinen yllätys kun Kami laatikkoineen hihnalla pyöri ja minä olen odottamassa koiraa erikoismatkatavara luovuksessa.  Kami oli vähän hämillään kun omistajat tapasimme. Kovasti etsi minusta turvaa ja laittoi päätä syliin. Vaikka kuinka yritin olla asiallinen, käydä kaikki paperiasiat läpi ja olla ihan kauheasti tunteilematta rupesin itkemään kun koiran oli aika lähteä. Yritin olla kiintymättä koiraan kun tiesin että se ei voi meille jäädä. Eihän

Timo Helynen oli taas meitä kouluttamassa täällä kuun vaihteessa. Tämän treeniviikonlopun aihe oli minulle hyvin selvä. Nyt pitää selvittää mistä meidän pitkäliike ongelma johtuu. Eli siis kovan selostamisen ja ihmettelyn jälkeen koira autosta kentälle ja kokeillaan mitä tapahtuu. Alkujumpan jälkeen alettiin tositoimiin ja pitkäliike num1 lähti käyntiin. Koira lähti taas hyvin, mutta puru oli kovin varovainen voi sanoa jotta surkea. Argh... Noh uudestaan lyhyemmältä matkalta ja taas sama homma. Kovin tuntui epätodelliselta ja toivottomalta tuona hetkenä. Mikä hitto voi olla jotta muuten koira toimii hyvin, mutta tässä näin takkuaa. Parin yrityksen jälkeen yhtäkkiä Timo huudahti Marinka katsos tätä. Timo seisoi aivan koiran edessä ja nosti pampun ilmaan hihaa liikuttamatta. Mitä teki Doris? Noh Doris laittoi silmät kiinni eikä hyökännyt. Seuraava kysymys olikin Timolta onko tätä harjoiteltu? Öööö ei taideta olla. Koira siis osaa hyökätä ongelmitta kun hihasta tulee pieni liike

No niin johan tässä tovi vierähtänyt viime päivityksestä. Miten ihmeessä muistan edes osan asioista mistä on pitänyt tänne raapustella? Missyn pois menon jälkeen tuntui jotta koko perhe masentui. Mikään ei huvittanut ja kaikki tuntui kauhean "tahmaiselta". Viikon tauon jälkeen jatkoimme treenejä Doriksen kanssa, yritimme saada hyvää fiilistä aikaan ja aluksi kaikke menikin hyvin. Syys- lokakuun vaihteessa tilanne muuttui. Saimme välillemme lähes sotatilan. Koira testaili minua minkä ehti ja käyttäytyi kuin vuosikas kakara. Lällätti pitkin kenttiä, teki mitä lystäsi ja korvat roikkuivat päässä vain koristeena. Minullehan tämä aiheutti paniikin koska olin ilmoittanut koiran ensimmäiseen IPO kokeeseen 17.10. Voitte kuvitella fiilikset kun koira lopettaa toimimisen 2 viikkoa ennen koetta. Minussa tämä aiheutti vain kauhua. Olen muutenkin armoton jännittäjä ja nyt tuntui, että kuolen jos kokeeseen menen. Lokakuun alussa Timo Helynen oli jälleen täällä meitä treenaamassa. Purut to

Edellisessä kirjoituksessa jo muutamalla sanalla mainitsin meidän Doriksen luonteesta. Doris on aina ollut vähän erilainen lapsi kun vertaa muihin dobbereihini. Meillä on kaikki muut olleet sosiaalisia, todella avoimia ihmisille, rakastaneet rapsutuksia ja kaikkia ihmisiä. Dorishan on täysin yhden ihmisen koira ja eikä mitenkään mikään pusuhalikoira ole ollut ikinä kenellekään muulle kuin minulle. Jos ei nyt itse ole jostain kumman syystä äärettömän rakastavalla tuulella. Tällöin rakkautta saa osakseen koko perhe en vain minä. Muuten muut saavat tyytyä hännän heilautukseen, pikaiseen pusuun ja joskus mieheni jopa pieneen onnen rouhaisuun persuksista kun töistä tulee kotiin. Mieheni on sentään saanut jo ylennyksen varakainaloksi nukkumista varten jos minä en ole paikalla. Minua naurattaakin mieheni lausahdukset "Tuo on koira on kyllä niin leuhka" tai "Kato taas se nokka pystyssä koira mököttää". Doris on hyvin herkkä tyttö ja kova loukkaantumaan mitä eriskummallisimm

Eilisen shokin jälkeen on pakko hieman purkaa omaa pahaa oloa. Kaikista toiveista huolimatta meidän muorin eli Missyn tarina päätyi eilen eutanasiaan. Totaalinen romahdus kunnossa tapahtui vajaassa vuorokaudessa ja järkytys ei ole vieläkään ohi. Sunnuntai aamuna minulla oli vielä kohtuu pirteä koira ja illalla niin kipeä, että kiljui kivuista eikä edes kipulääkkeet enään auttaneet. Koira ei pystynyt kunnolla kävelemään, makaamaan, kakkaamaan ja aamulla ei edes syömään. Seisoi kyyryssä paikoillaan, tärisi ja vinkui kipua. Missyn vei luusyöpä. Tiesin että koira ei ollut kunnossa, mutta jotta se oli noin kipeä oli järkytys. Muutamaa tapaturmaa ja ripulia lukuunottamatta koirahan oli aina ollut terve. Missy oli hieno koira. Minun koira sanan jokaisessa merkityksessä. Ei kaikki koirat vaikka miten koulutustunnuksia, näyttelymeriittejä ym. haalivat täytä tätä kriteeriä. Eli kyllä Missyssä oli puutteita, mutta se perusluonne oli koiralla aivan mahtava. Missy oli minun luottokoira.

Viime viikon treenit toivat hieman lohtua viikonlopun husailujen jälkeen. Epäonnistuneiden treenien jälkeen onnistumiset aina "maistuvat" hyvälle. Ja joo tiedän välillä tulee huonoja treenejä ja parempi, että menee pyllylleen treeneissä kuin kokeessa. Tottikset sujui mukavasti ja mistä olen erittäin tyytyväinen viretilaa on taas saatu nostettua ihan mukavalle tasolle. Yllärinä Doris karkasi eteenmenossa, mutta nyt ainakin etenee ja suoraan. Ei tee erinäisiä kiekuroita kentällä tai juokse minne sattuu. Tekeminen tuntui siis hyvälle. Jäljelläkin kulki hyvin kuumasta ilmasta huolimatta. Kerran lähti harhalle, mutta korjasi itse hyvin nopeasti takaisin oikealle jäljelle. Ilmaisut on hitaat jos nurmi on vähänkään pidempää tai märkää. Eli jonkun näköinen prinsessa syndrooma siis koirallani on. Nyt olen esineet sitten laittanut pelkästään peloilta löytyville tuheroille ja jos sataa varmasti lähdemme tekemään ilmaisutreeniä. Treenit taitavat alkaa olemaan siinä mallilla jott

Sunnuntai aamu ja aikainen herätys. Meillä oli edessä reilu kahden tunnin ajomatka treeneihin Örebrohon. Maalimiehenä oli meille jo kesän alusta tuttu Jacob Halttunen. Tykkään kovasti kyseisen herran treeneistä. Hän osaa lukea koiraa hyvin, käsittelee koiria reilusti, on vikkelä kuin mikä ja ottaa koirat pitkässä liikkeessä hyvin vastaan eli niitä on todella turvallisen tuntuista hänen kanssaan treenata. Bonuksena aina saa palautetta sekä selvityksen miksi mitäkin tehdään. Tämähän sopii hyvin tämmöiselle kyselyikäiselle. Noh voitte varmasti kuvitella jotta fiilis oli mukava, aurinko paistoi ja treenipaikka oli upea. Päivästä ei voisi tulla huono. Suunnittelimme treenin ja pienen lämmittelyn jälkeen koira kentälle. Alku oli erittäin lupaava koira oli kivassa vireessä, teki hyvää seuraamista ja hyvän vartioinnin piilolla. Siihen se hyvä oikeastaan näissä treeneissä jäikin. Yllätykseksi päätti pikku Doris sitten olla tottelematta minua lainkaan. Tämä on ihan oikeasti iso yllätys

Oikeastaan voi sanoa jotta kesä on jo hurahtanut ohi. Ilmojen osalta tämä kesä on kyllä ollut surkeampi kuin surkea, mutta kesä kuitenkin. Koiraa on kouluteltu. Olisi sillä saralla voinut olla ahkerampikin, mutta kun... Olemme sentään jotain saaneet aikaan tottis alkaa olla kivalla mallilla. Pientä virittelyä kaipaa tunnetilan osalta. Muuten olen ihan tyytyväinen. Jälkikin alkaa sujua jälleen pienestä harjoittelumäärästä huolimatta. Sivutuuli ongelma selätetty ja nyt varmaan voisi jo uskaltaa kokeilla miten toimii pidemmällä liinalla. Harmi jotta videota jäljestä ei oikein videoita ole. On hankala kuvata ja keskittyä koiraan samaan aikaan. Tässä kuitenkin parin sekunnin pätkä https://www.youtube.com/watch?v=kXVKz8s1lfU Purut on ollut tauolla kesäkuun alusta saakka. Ei minusta tai koirasta johtuvasta syystä vaan koska maalimiehemme on työkomennuksella ollut koko kesän. Noh nyt tauko päättyi pariksi päiväksi Timo Helysen johdolla taas semmailtu pari päivää. Huisin mukava ja hyvä se

Kun jotain blogiin kirjoittelen on kirjoitukseni minun omia ajatuksia, näkemyksiä. Ei suinkaan mitään absoluuttisia totuuksia. Jokainen mieltää hyvän, kivan, normaalin koiran käsitteen erillä lailla. Koiria hankitaan eri käyttötarkoituksiin ja perheisiin on hyvä jos jokainen itseään miellyttävän karvaturrin jostain löytää. Varmasti kaikissa koirissa on niin hyviä kuin huonojakin ominaisuuksia tätä en ole koskaan kiistänyt. Mutta jos ja kun kirjoittelen blogiini niin kirjoitan tietenkin omista mielipiteistäni ja näkemyksistäni. Niistä ei kenenkään tarvitse loukkaantua. En myöskään ole kenenkään koiraa yksilöinyt tai nimennyt blogissani omia karvaisia lukuunottamatta. Omien koirieni vahvuudet ja heikkoudet tiedän varmasti paremmin kuin kukaan muu. Ja luulen että pystyn koiriani tarkastelemaan ilman vaaleanpunaisia suodattimia. Täydellisiksi en näitä ole koskaan väittänyt vaikka hyvin tärkeitä minulle ovatkin. Koiramaailma on siinä mielessä ihmeellinen paikka jotta aina onnistuu pissimää

Viimeaikaisten nettikeskustelujen innoittamana päätin sitten vähän omiakin pohdintoja asioiden tiimoilta raapustella. Itse en ole koskaan turhan varovainen pentujen kanssa ollut. Vähän olen sitä mieltä jotta jos pentu ei normaalia liikuntaa kestä siinä on jokin vika. Normaalilla liikunnalla en tarkoita "pakkoliikuntaa" vetolenkkejä tai pyörän vierellä juoksuttamista vain ihan normaali ulkoilua. Minulla on pennut kulkeneet aina aikuisten koirien mukana juosseet vapaana sen minkä juoksevat metsissä, pelloilla, puistoissa ja painivat ja leikkivät keskenään niin kuin pennut/koirat tuppaavat tekemään. Ikinä en ole menoa rajoittanut. Jos pentu ihan nuupahtanut on kesken reissun olen napannut kainaloon ja kantanut. Minusta on tärkeää jotta pennut liikkuvat kehittävät lihaksistoaan ja koordinaatiokykyään liikkumalla vapaana eri maastoissa ja alustoilla. En myöskään ole koskaan varonut rappusia, sohville, sängyille ym kiipemisiä sen kummemmin. Jos pentu itse sohvalle tai sänkyyn

Olemme tehneet sen jälleen. Eli olemme jälleen saikulla. Tällä kertaa mega iso haaava/ revennyt iho koiran vasemmassa kyljessä melkein kainalossa. Sen verran ilkeässä paikassa jotta saikuksi meni kun liikkuminen tekee kipeää. Haavan alkuperä on mysteeri, mutta syylliseksi epäilen äitikoiran hammasta. Noh paranemaan päin on tuokin menossa joten kohta reenit kutsuu kun turvotus laskee. Valjaita tuskin käytetään toviin. Kyllä tää taas on aika syvältä... Kyllä me jotain virallistakin saatu viime päivityksen jälkeen aikaiseksi. Kävimme hakemassa ulkomuotoarvostelun Koradia (Ruotsin jalostustarkastus) varten. Noh onhan se Doris täällä Ruotsissakin ihan dobermannin näköinen joten ulkomuodon puolesta jalostus on ok. Kyllä toki ihan osaavasti kaikki ihan oikeat virheetkin koirasta löytyi. Seuraava osio eli se MH meillä piti olla 23.6, mutta ylläri pylläri ilmojen ja maksujen jälkeen sainkin pari päivää sitten tietää jotta meidät on siirretty varasijalle. Eli nyt sitten jännätään päästäänkö

Vihdoin ja viimein se odotettu IPO seminaari sitten alkoi. Pienen pettymyksen pari päivää ennen semman alkua toi uutinen Timo Helysen loukkaantumisesta ja hänen tulonsa peruuntumisesta. Mikä harmi... Hänen tilalleen tuli Jacob Halttunen. Hieman pohdiskelin jätänkö seminaarin väliin vai menenkö. Maalimies on minulle aivan outo. Onneksi menin. Kyllä vain oli pätevä ja jösses miten vikkeläkoipinen mokke. Aivan mahtava semma takana ja pää täynnä uutta infoa ja neuvoja. Toivottavasti muistan vain kaiken. Ensi lämmittelyiden ja testailujen jälkeen pääsimme hommiin. Olin vähän miettinyt meidän harjoituskohteiksi koiran vahvistamisen vartioinnissa. Dorishan on ottanut minusta painetta kun tulen piilolle ja vaikka edistystä oli tapahtunut huimasti halusin silti tätä vahvistaa. Toinen harjoituskohde olisi irroitus joka on rehellisesti aivan syvältä hanurista. Hidas parhaimmillaan, huonoimmillaan jotain ihan jäätävää sössöä. Kolmas harjoitus kohde olisi pitkä liike. Hihan kanssa toimii s

Nimittäin pidin päätökseni ja lähdin treenaamaan. Minulle tyypilliseen tapaan ei sitten mitään mini treenejä vaan koko ABC käytiin läpi. Kotoa lähdin hyvällä fiiliksellä ja koirakin oli ihan kivassa sähinässä. Kävin tekemässä jäljen. Ensimmäistä kertaa ajattelin jättää paalun ja alun tyhjäksi palkka vasta vähän matkan päähän. Halusin katsoa osaako koira paalulta lähteä. Muuten oli tarkoitus tehdä vain paljon kulmia jotta niihin saa lisää tarkkuuta. Jälki jäi vanhenemaan ja tehtiin pienet tottikset. Ei olisi ehkä kannattanut ei mennyt kuin elokuvissa tämä treeni. Noudot meni suht ok. Mitä nyt koira hukkasi joo luit ihan oikein HUKKASI ison noutokapulan tasamaanoudossa. Niin ja ihan tasaisella nurmikentällä jossa lyhyt nurmi. -_- Ei siinä jatkettiin harjoituksia. Jääviin tai jäävään istumiseen tämä treeni sitten tyssäsi. Saimme aikaiseksi aikamoisen tahtojen taistelun siitä kuuluuko koiran istua vai ei kun käsky käy. Voinette arvata ettei kummallakaan kovin mukavat fiilikset ollut tuo

Tällä kertaa päivitysten puuttumisen syynä ei ole kirjoittajan laiskuus vaan tämä rakas läppärini. Tai läppärihän on suht uusi ja hyväkin, MUTTA tää Windows 8 on syvältä jostain ja katkaisee wifi-yhteyden jatkuvasti. Minun hermorakenne ja tökkivä, hidasteleva, pätkivä kone ei ole hyvä yhdistelmä. Harvoin tunnen semmoista raivoa konetta kohtaan kuin viime viikkoina tätä vekotinta. Päätin siis hylätä vekottimen laatikkoon ennen kuin hajoitan sen raivonpuuskassa. Mutta asiaan tai lähinnä höpinään. Jos totta puhutaan koirarintamalla emme ole tehneet oikeastaan mitään. Kaikista hyvistä ja pyhistä lupauksista huolimatta olen jälleen lusmuillut. No näön vuoksi pari noutotreeniä otettu. Muuten vain siirretty treenaamista huomiselle jota ei ikinä tullut. Paitsi nyt huomenna... Nyt on ihan oikeasti pakko jo olla urhea ja lähteä kentälle. Hyvähän sitä on kokeeseen menosta haaveilla ja nähdä unia treenaamisesta, suunnitella treenit ja ei sitten ihan oikeasti tee asioille mitään. Olen laiska, ole

On se kumma miten koulutuksessa tehdyt virheet aina ja tarkoitan todella aina palaavat kummittelemaan nykyhetkenä. Meillä isoin ongelma joka vaikuttaa jatkuvasti ja monessa paikassa on meidän keskinäinen konflikti. Koira ottaa minusta painetta joka sitten näkyy aikalailla tekemisessä. Jotenkin on lohdutonta kun minä itse olen se ainut pelottava mörkö omalle koiralleni. Talvella ja vieläkin olemme painineet nouto ongelman parissa. Tämän ongelman juuret juontaa tähän samaiseen konfliktiin. En edes muista mitä joskus muinoin tein, mutta lopputulos oli se että koira ei uskaltanut kapulaa minulle enään tuoda. Tiputti metrin päähän josta hätäisesti teki luoksetulon lähes piestyn näköisenä. Tässä olikin sitten pohtimista miten tämä korjataan. Miten saan kapulasta taas kivan jutun ja miten ihmeessä saan koirani tuomaan kapulan minulle asti. Noutoa ja kapulan pitoa olemme sitten harjoitelleet kivan, namin, leikin ja kaiken mukavan kautta. Edistystä tullut paljon, mutta jösses on ollut mi

Pitkään on jo ollut suunnitelmissa pentue meidän Dorikselle. Jostain kumman syystä uroksen löytäminen on ollut todella työlästä aina on joku asia mikä ei miellytä tai sukutaulu vain ei sovi. Sitten ne pari urosta mitkä on kiinnostanut on sitten karsiutunut pois erilaisten terveydellisten vaivojen vuoksi. Vaivojen joita minä olen katsonut tai pitänyt liian suurena riskinä. Riskitöntä yhdistelmäähän ei ole olemassa kyllä sen ymmärrän. Mutta toiveena ja yrityksenä olisi kuitenkin se terve, täyspäinen koira ja kun vielä dobermannille näyttäisi niin avot. Tälle kesälle suunnitelmista huolimatta emme siis saa pentuja. Pettymys ja harmitus on vain aina suuri kun suunnitelmat eivät mene toiveiden mukaan. Kaikella on ehkä tarkoituksensa. Vaikka välillä ne haskat tiskiin nakkaankin aina ne vielä toistaiseksi olen sieltä takaisin noukkinut ja jatkanut. Luovuttaminen ei siis tule kysymykseen, hetkellisistä heikoista hetkistä huolimatta. Jostain muistin syöveristä muistin yhden ihailemani uro

Olen aina ollut huono aamuihminen. Pääsääntöisesti minua kiukuttaa aivan sairaasti herätä pehmoisesta lämpimästä punkasta, inhoan herätyskellon ääntä ja olen lähes aina aamuäreä. Minulle ei kannata heti aamulla kauheasti jutella jos ei epämääräistä murinaa halua vastaukseksi. Riehuvat koirat sekä kiljuvat lapset saavat verenpaineeni nousemaan heti yllättäviin lukemiin. Onneksi lapset ja koirat tämän yleensä muistavat ja antavat minun ainakin välillä herätä ennen kuin show alkaa. Tämäkään aamu ei poikkeus ollut. Herätys pärisee soimaan. En kuitenkaan pystynyt nousemaan ylös. Olin rullalla kuin kaalikääryle peittoni alla ja koirat nukkuivat kummallakin puolella peittoni reunoilla. Yritän nätisti koiria pyytää pois peiton päältä tai lähinnä muorikoiraa. Doris ei nimittäin herää hän on hyvin aamu-uninen ja nousee vasta kun hihna eteisessä kilahtaa. Muorikoira innostuu tästä minun aamuisesta "rakkauden" osoituksesta ja peiton alla sätkimisestä niin jotta loikkaa jättimäisen vapaao