Siirry pääsisältöön

Piis änd lööv vaan...

Kun jotain blogiin kirjoittelen on kirjoitukseni minun omia ajatuksia, näkemyksiä. Ei suinkaan mitään absoluuttisia totuuksia. Jokainen mieltää hyvän, kivan, normaalin koiran käsitteen erillä lailla. Koiria hankitaan eri käyttötarkoituksiin ja perheisiin on hyvä jos jokainen itseään miellyttävän karvaturrin jostain löytää. Varmasti kaikissa koirissa on niin hyviä kuin huonojakin ominaisuuksia tätä en ole koskaan kiistänyt. Mutta jos ja kun kirjoittelen blogiini niin kirjoitan tietenkin omista mielipiteistäni ja näkemyksistäni. Niistä ei kenenkään tarvitse loukkaantua. En myöskään ole kenenkään koiraa yksilöinyt tai nimennyt blogissani omia karvaisia lukuunottamatta. Omien koirieni vahvuudet ja heikkoudet tiedän varmasti paremmin kuin kukaan muu. Ja luulen että pystyn koiriani tarkastelemaan ilman vaaleanpunaisia suodattimia. Täydellisiksi en näitä ole koskaan väittänyt vaikka hyvin tärkeitä minulle ovatkin. Koiramaailma on siinä mielessä ihmeellinen paikka jotta aina onnistuu pissimään jonkun aamumuroihin vaikka miten ympäripyöreitä höpöttäisi.






Dobermanni on rotu johon olen hurahtanut aivan täysin. Rotu rotuna miellyttää minua kaikinpuolin. Kuitenkaan rodun sisällä kaikki yksilöt eivät sytytä mitenkään. Itse asiassa aika harvassa on ne koirat jotka itselleni voisin ottaa. Tämä ei tarkoita, että koirat olisivat huonoja vaan sitä että eivät jostain syystä minua miellytä.

Koittakaa nyt hyvät ihmiset muistaa kun puhutaan koirista ne ovat juuri nimenomaan niitä koiria. Ei koirien elämää hetkauta mitenkään jos joku niiden selkälinjaa, takakulmauksia arvostelee tai luonteesta löytää moitittavaa. Koira ei varmasti korvaansa lotkauta moisille arvosteluille vaan jatkaa elämäänsä edelleen tyytyväisenä koirana. Meidän omistajienkin pitäisi muistaa ettei sen oman karvahousun arvo koirana omana lemmikkinä muutu miksikään vaikka se ei kaikkia miellytäkään.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi?

Kun asiat koiran kanssa alkaa mennä väärille raiteille miksi ei haeta apua? Tämä on kysymys mikä pyörii mielessä. Miksi kynnys pyytää apua ja sanoa me emme pärjää/ tiedä mitä tehdä on niin korkea? Miten me saisimme ihmiset ymmärtämään, että avun pyytäminen ei ole mikään häpeä? Koirasta ei saisi ikinä tulla perheelle rasite vaan koiran pitäisi olla toimiva perheenjäsen ja sen olemassa olosta pitäisi pystyä nauttimaan. Siinä vaiheessa kun nuoren koiran kanssa elämä ei ole kuin päivittäistä taistelua on jossain mennyt pieleen. Vaikka nuori koira osaa ajoittain olla hankala se ei tarkoita, että koira elelee kukkona tunkiolla ja tekee mitä lystää milloin lystää ilman, että omistajilla on minkäänlaista hallintaa tilanteeseen tai pelkäävät puuttua koiran touhuihin. Nuoret koirat varsinkin urokset saattavat kokeilla asetettuja rajoja se on täysin normaalia. Normaalia ei ole, että koiralle ei saa asetettua niitä rajoja. Silloin pitää uskaltaa pyytää apua. Toki elämässä tulee ihmiselle elämä...
Lue lisää

Tyyne

Sain viimein päivitettyä kotisivut. En halunnut sitä tehdä, en halua myöntää itselle ettei Tyyneä enään ole. Kuitenkin joka kerta tulee itku kun pentukyselyjä saan joten se oli vain tehtävä. On outoa miten sitä takertuu hölmöihin juttuihin ihan kuin kotisivuilla olevat kuvat toisi koiran takaisin. On kohtuuttoman vaikea vain hyväksyä, että nuorta tervettä koiraa ei pystytty pelastamaan. Tyyne oli hyvin erillainen koira omiin kasvatteihin verrattuna joten ei minulle semmoinen tuttu ja turvallinen. Monesti huomasinkin meidän olevan ihan toisilla planeetoilla. Meni tovi ennen kuin opin ymmärtämään Tyynen sielunmaailmaa. Tyyne oli ikuinen huumorintajuinen optimisti joka touhotti aina mukana kaikessa ihan sama mitä teit. Jo roskapussin ulos vieminen oli JEE! Vaikka tyttö oli omalla laillaan hyvin läheisyyden haluinen ja viihtyi kainalossa oli se silti hyvin itsenäinen reissunainen eli ei tarvinnut ihmisen apua kohdataakseen maailman. Hän teki sen itse. Tämä itse tekeminen olikin...
Lue lisää

Vuosi 2020 jaksamisen rajoilla

Tämä vuosi kokonaisuudessaan ei ole ollut mikään lottovoitto. Lähinnä vuosi on rämmitty mutakuopassa josta ei löydy ulospääsyä. Korona on toki omalta osaltaan vaikeuttanut kaikkea eikä vähiten työn osalta jossa keikuttu aika pitkälti jaksamisen äärirajoilla. Tähän kun lisää vielä yhdistystyön loppumattoman työtaakan ja sen mukana tulleen jatkuvan negatiivisen palautteen ja some nillityksen sekä koirien menetykset ja sairastelut on oma jaksaminen aika lailla loppu. Olen siis pahoillani ystäväiset etten aina jaksa keskustella ja olen aika pipo kireänä ollut viimeiset kuukaudet. Lupaan parantaa tapojani ensi vuonna. Ensi vuonna vähennänkin yhdistys hommia huomattavasti ja aion keskittyä enemmän puuhaamaan koirani kanssa ja tavoitteena olisi Judas sinne kokeisiin viedä ennen kuin se eläkeikään pääsee. Nyt vielä kuitenkin yritän tän vuoden jaksaa kunnialla läpi ja hoitaa lupaamani hommat. Jotta tämä ei ihan valitukseksi mene koitan kirjoitella vähän positiivisemmista aiheista.   Doris ...
Lue lisää