Siirry pääsisältöön

Nokka pystyssä koira

Edellisessä kirjoituksessa jo muutamalla sanalla mainitsin meidän Doriksen luonteesta. Doris on aina ollut vähän erilainen lapsi kun vertaa muihin dobbereihini. Meillä on kaikki muut olleet sosiaalisia, todella avoimia ihmisille, rakastaneet rapsutuksia ja kaikkia ihmisiä. Dorishan on täysin yhden ihmisen koira ja eikä mitenkään mikään pusuhalikoira ole ollut ikinä kenellekään muulle kuin minulle. Jos ei nyt itse ole jostain kumman syystä äärettömän rakastavalla tuulella. Tällöin rakkautta saa osakseen koko perhe en vain minä. Muuten muut saavat tyytyä hännän heilautukseen, pikaiseen pusuun ja joskus mieheni jopa pieneen onnen rouhaisuun persuksista kun töistä tulee kotiin. Mieheni on sentään saanut jo ylennyksen varakainaloksi nukkumista varten jos minä en ole paikalla. Minua naurattaakin mieheni lausahdukset "Tuo on koira on kyllä niin leuhka" tai "Kato taas se nokka pystyssä koira mököttää". Doris on hyvin herkkä tyttö ja kova loukkaantumaan mitä eriskummallisimmista asioista. Ja kyllä se vähän nokka pystyssä, häntä ylhäällä purjehtiikin sohvan nurkkaan mököttämään ja samalla luo sinuun halveksivia katseita silmiä pyöritellen. Doriksella ei myöskään ole hirveän hyvä huumorintaju varsinkin jos huumori kohdistuu häneen itseensä. Eli hän on vähän jöröjukka luonteeltaan. Sinänsä hassu koska ulkonäkö pettää täysin koirahan on suloisen näköinen kuin mikä pyöreät hämmästyneet silmät, iso kirsu, luppana huulet, vähän liikaa nahkaa joka tekee koirasta pehmeän lullukan jota tekisi mieli vain rutistella ja hypistellä. Rutistelu ja hypistely taas saa koirassa aikaan lähes pahoinvointia niin epämiellyttävää se välillä sille on.


Kotioloissa Doris onkin rauhallisin koira mikä minulla ikinä on ollut. Voi sanoa, että koira on lähes huomaamaton. Se vain nukkuu tai makoilee ja seurailee tapahtumia sohvalta tai sängyltä. Kotiin tulijoita käydään pikaisesti tervehtimässä ja vipinää saa aikaiseksi lähinnä vain lähestyvä ruoka-aika tai ulkoilu. Doris onkin jännä kahden ääripään koira kotona laiska lullukka, ulkona ja treeneissä virtaa löytyy sitten ihan riittävästi. Harrastuskaverina tykkään koirasta aivan mielettömästi. Ja juu minulle hän on myös oikein rakastettava kainaloinen joka kömpii peiton alle nukkumaan viereeni yöksi.


Nyt oikeastaan vasta Missyn kuoltua on Doriksen rauhallisuus ja huomaamattomuus korostunut. Monesti tuntuu, että meillä ei ole edes koiraa talossa. Missy piti niin hyvin huolen perheen viihdyttämisestä jotta emme edes huomanneet miten vähän Doris meidän kanssa aikaa viettääkin. En voi valittaa olen aina tykännyt että koirat ovat kotona rauhallisia. Nyt todellakin olen saanut mitä halusin. Muu perhe onkin tämän kokenut ongelmallisempana. Heillä ei ole ketään halittavaa ja he ovat aivan onnettomia. Lapset ja mieheni ovat siis aivan pentukuumeisia mikä on äärettömän outoa. Normaalisti se olen vain minä joka pentuja haluaa.






Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi?

Kun asiat koiran kanssa alkaa mennä väärille raiteille miksi ei haeta apua? Tämä on kysymys mikä pyörii mielessä. Miksi kynnys pyytää apua ja sanoa me emme pärjää/ tiedä mitä tehdä on niin korkea? Miten me saisimme ihmiset ymmärtämään, että avun pyytäminen ei ole mikään häpeä? Koirasta ei saisi ikinä tulla perheelle rasite vaan koiran pitäisi olla toimiva perheenjäsen ja sen olemassa olosta pitäisi pystyä nauttimaan. Siinä vaiheessa kun nuoren koiran kanssa elämä ei ole kuin päivittäistä taistelua on jossain mennyt pieleen. Vaikka nuori koira osaa ajoittain olla hankala se ei tarkoita, että koira elelee kukkona tunkiolla ja tekee mitä lystää milloin lystää ilman, että omistajilla on minkäänlaista hallintaa tilanteeseen tai pelkäävät puuttua koiran touhuihin. Nuoret koirat varsinkin urokset saattavat kokeilla asetettuja rajoja se on täysin normaalia. Normaalia ei ole, että koiralle ei saa asetettua niitä rajoja. Silloin pitää uskaltaa pyytää apua. Toki elämässä tulee ihmiselle elämä

Rodun turmio

Tänä vuonna on dobermann maailma kuohunut. Dobermannin rotumääritelmään on tehty muutos joka tuli voimaan elokuun alussa. Dobermann on siis nykyisen uuden rotumääritelmän mukaan pitkähäntäinen ja luppakorvainen eli typistys on kielletty. Tämä muutos on aiheuttanut katkeruutta ja jopa suuttumusta jossain päin maailmaa sekä puhetta rodun turmiosta. Dobermann ei näiden ihmisten mukaan ole enään dobermann korvineen ja häntineen. Rumakin koirasta kuulemma tulee. Noh onkos asia ihan nyt noin? Ok myönnän ulkonäkö muuttuu kyllä koirassa typistämättömyyden vuoksi, mutta ruma?!? Ei minusta dobermann ole mitenkään ruma pitkähäntäisenä tai luppakorvaisena. Kovin symppiksen näköisiä tyyppejä ovat ulokkeineenkin. Luonteeseen, terveyteen, käyttöominaisuuksiin ym ihan oikeasti tärkeään asiaan korvat ja hännät ei vaikuta yhtikäs mitään. Typistetty dobermann on komea, mutta onko eettisesti tai moraalisesti oikein silpoa pentuja vain miellyttämään meidän ihmisten silmää? Rodun turmio! Miten korvat

Mikä on hyvä perhekoira?

Tänä viikonloppuna on ollut meillä keskusteluissa minkälainen koira on hyvä perhekoira. Minkälainen koiran pitäisi olla jotta on kiva ja mikä sitten luokitellaan huonoksi. Siitä siis inspiraatio tähän vuodatukseen. Itsellä on kotona tällä hetkellä kaksi hyvin erityyppistä koiraa. Pidän itse kumpaakin hyvänä perhekoirana erilaisuudesta huolimatta. Vanhempi koirista on hyvin sosiaalinen kaikkien ihmisten kanssa. Tulee mielellään jopa väkisin rapsuteltavaksi ja halittavaksi. Tämä koira tykkää kaikennäköisesta huomiosta. On lasten kanssa niin omien kuin vieraiden äärettömän kärsivällinen ja luotettava. Siksi esimerkiksi on ollut äärettömän mukava koiran kanssa käydä lastenvedoissa kyyditsemässä vieraita lapsia. Koira ei innostu tai välitä kiljuvista juoksevista lapsista ja jaksaa olla kärsivällinen jopa ihan pienten vaahtosammuttimien kanssa. On myös ollut äärettömän hyvä koira johon hieman aremmat lapset pystyvät tutustumaan. Muori on myös meidän junioreiden suosiossa sitä on helppo