Viimeaikaisten nettikeskustelujen innoittamana päätin sitten vähän omiakin pohdintoja asioiden tiimoilta raapustella.
Itse en ole koskaan turhan varovainen pentujen kanssa ollut. Vähän olen sitä mieltä jotta jos pentu ei normaalia liikuntaa kestä siinä on jokin vika. Normaalilla liikunnalla en tarkoita "pakkoliikuntaa" vetolenkkejä tai pyörän vierellä juoksuttamista vain ihan normaali ulkoilua. Minulla on pennut kulkeneet aina aikuisten koirien mukana juosseet vapaana sen minkä juoksevat metsissä, pelloilla, puistoissa ja painivat ja leikkivät keskenään niin kuin pennut/koirat tuppaavat tekemään. Ikinä en ole menoa rajoittanut. Jos pentu ihan nuupahtanut on kesken reissun olen napannut kainaloon ja kantanut. Minusta on tärkeää jotta pennut liikkuvat kehittävät lihaksistoaan ja koordinaatiokykyään liikkumalla vapaana eri maastoissa ja alustoilla. En myöskään ole koskaan varonut rappusia, sohville, sängyille ym kiipemisiä sen kummemmin. Jos pentu itse sohvalle tai sänkyyn kömpii tai kiipeilee rappusilla antaa mennä. Sen verran valvon jotta ei kuperkeikkoja alas tule tai tipu kovin korkealta. Ihan normi elämäänsä tyytyväisiä koiria noista on minun mielestä kuitenkin tullut ilman sen kummempia rajoituksia tai varomisia.
Myöskään pennun kasvatus ei minusta mitään rakettitiedettä ole. Ihan normi maalaisjärjellä pääsee jo hyvin pitkälle. Itse asiassa pennun ja lapsen kasvatus on hyvin samanmoista rajoja ja rakkautta. Suurin ero kasvatuksessa taitaa olla jotta lapselle pitää kertoa miksi joitain asioita pitää tehdä ja joitain ei saa tehdä. Koira ei sen kummempia selityksiä kaipaile. Pennut saattavat rikkoa tavaroita, purevat sormia, varpaita, housunpuntteja ym. ja aivan sata varmasti pissaavat ja kakkaavat sisälle jos näitä asioita ei pysty hyväksymään ei kannata koiraa ottaa laisinkaan. Pennut pitää opettaa käymään tarpeilla ulkona. Jokaisen pennun pidätyskykykin kasvaa eri tahtia. Pääsääntönä voi kuitenkin sanoa jotta vasta noin 4kk:n iässä pidätyskyky alkaa kehittyä. Pienen pennun kanssa onkin hyvä suht usein pihalla koittaa käydä jotta ne asiat sinne ulos vaikka ihan vahingossa lorahtaisivat. Vaatii omistajalta vähän työtä, mutta ei tarvitse rättiä niin kovasti heiluttaa. Vahinkoja tulee siis varmasti sattumaan ja se on ihan normaalia. Pennut kokeilevat hampaillaan kaikkea pennuille pitää siis kertoa/opettaa jotta hampaiden käyttö sinun rakkaiden korkokenkien kantoihin tai sohvankulmaan ei ole sallittua ja ohjata ne nakertelemaan sallittuja kohteita. Sama on puremisen kanssa. Pentu ei ole ongelmakoira jos se puree. Sille pitää vain opettaa jotta ihmisen pureminen ei ole sallittua.
Pennun sosiaalistamisessa olen kuullut myös jos jonnin moisia neuvoja. Joskus vuosia sitten itsekin jaksanut kovasti koiraa sosiaalistaa, mutta ei niistä sen kummempia tullut kuin näistä joiden kanssa ei olla oikein mitään ylimääräistä tehnyt. Minusta on tullut kohtuu laiska ja kaiken muun elämän ohella kaikki ylimääräinen koirien kanssa puuhaamisaika menee sitten ihan kentällä. Koirat ovat saaneet sosiaalisen koulutuksen elämällä arjessa mukana. Ihan hyvin ovat pärjänneet silti matkustelut ja kulkemiset niin maalla, kaupungilla kuin massatapahtumissa. Minulla ei ole aikaa eikä myöskään halua lähteä opettamaan erikseen pennulle miten kuljetaan liukkaalla lattialla, rappusissa, hississä tai matkustetaan julkisilla. Normaali koira joka elänyt arjessa mukana varmasti näistä selviytyy ihan ilman erillisiä harjoitteluja. Jos ei selviä pitää ruveta pohtimaan missä on vika.
Minusta ei ole mitenkään normaalia jotta koiraa joutuu opettamaan selviytymään ihan joka päiväisestä elämästä. Koiralla pitäisi olla edes sen verran rohkeutta jotta uskaltaa kulkea liukkailla lattioilla, hississä tai vaikka rappusissa ilman sen kummempia harjoitteluja. Minusta ei myöskään ole normaalia jos koira ei ikinä pysty rauhoittumaan eli rauhoittuminen pitää erikseen opettaa tai koira on niin arka että ulkonakin kaikki pelottaa eikä sen kanssa voi kulkea missään. Minusta nämä ei ole ikinä hyväpäisen koiran merkkejä jos koira saanut ihan normaali kasvatuksen pennusta. On kohtuullisen sääli, jotta enenevissä määrin törmää koiriin joille jo ihan arkielämä on hankalaa. Toinen ääripää ns käyttökoirissa on tämä tyhjäpäiden sakki. Mikä ihmeen käyttökoira se semmoinen on jolla ei korvienvälissä liiku kuin tuuli ja mikään ei koiraa motivoi. Yritä nyt sitten tuommoisen kanssa jotain harrastella.
Onko vika nykyisessä koiranpidossa vai jalostuksessa? Varmasti vikaa löytyy kummastakin. Jalostuksessa kiinnitetään liikaa huomiota johonkin ominaisuuksiin jota halutaan koiriin lisää. Tässä sitten unohtuu tarkastella sitä eläintä muutenkin kuin sen halutun ominaisuuden kautta. Eli jalkoihin jää se fakta, että sen koiran kanssa joutuu ihmiset elämään sen 10+ vuotta. Jos koira on vain pelkästään kaunis katsella, juoksee lujaa tai toimii äärettömän hyvin koulutuskentällä, mutta normi arki ei suju ei ole kovin mukavaa koiralla tai omistajilla. Tämmöisestä eläimestä tulee hyvin nopeasti omistajalle rasite. Koiran ei myöskään anneta enään olla koira. Koiria inhimillistetään liikaa ja vaikka hyvää kaikella hyysäämisellä tarkoitetaankin unohtuu se eläin sieltä hyysäämisen seasta. Kuinka paljon epävarmuuksista on omistajat koirilleen tahattomasti tehneet? Koira ei ole ihminen ja varmasti on onnellisempi kun saa viettää elämänsä koirana pellolla juosten peuran kakkaa syöden kuin pikkuvauvana jolle laitetaan kiva mekko päälle, töppöset jalkaan ja lykitään vaunuissa kylillä. Ylivarovaisuus, pöpöjen-, takkujen ym pelko rajoittaa koiran elämää aikalailla. Jos koiraa yrittää kaikelta ulkopuoliselta suojella kuinka paljon hallaa silloin eläimelle itseasiassa teemme? Rotuja myös yritetään muokata aivan liikaa joka käteen sopiviksi. En minä ainakaan toivo, jotta jokusen vuoden päästä minun dobermanni on luonteeltaan samanlainen kuin naapurini tipsu.