Siirry pääsisältöön

Arki alkoi

Viime viikon treenit toivat hieman lohtua viikonlopun husailujen jälkeen. Epäonnistuneiden treenien jälkeen onnistumiset aina "maistuvat" hyvälle. Ja joo tiedän välillä tulee huonoja treenejä ja parempi, että menee pyllylleen treeneissä kuin kokeessa. Tottikset sujui mukavasti ja mistä olen erittäin tyytyväinen viretilaa on taas saatu nostettua ihan mukavalle tasolle. Yllärinä Doris karkasi eteenmenossa, mutta nyt ainakin etenee ja suoraan. Ei tee erinäisiä kiekuroita kentällä tai juokse minne sattuu. Tekeminen tuntui siis hyvälle. Jäljelläkin kulki hyvin kuumasta ilmasta huolimatta. Kerran lähti harhalle, mutta korjasi itse hyvin nopeasti takaisin oikealle jäljelle. Ilmaisut on hitaat jos nurmi on vähänkään pidempää tai märkää. Eli jonkun näköinen prinsessa syndrooma siis koirallani on. Nyt olen esineet sitten laittanut pelkästään peloilta löytyville tuheroille ja jos sataa varmasti lähdemme tekemään ilmaisutreeniä.






Treenit taitavat alkaa olemaan siinä mallilla jotta sitä koetta voisi ihan oikeasti ruveta katselemaan. Muutamat purut ehdottomasti tarvitaan alle, mutta muuten ihan kivalla mallilla ollaan. Ainut iso MUTTA olen minä. Jösses miten ajatuskin jo ilmosta saa pään humisemaan ja vatsan kääntymään jännityksestä. En usko jotta tulen itse selviämään hengissä jännitykseni kanssa tuosta kokeesta.

Muuten sitten tässä huushollissa on alkanut arki. Kaikki lopettaneet lomansa, koulut sekä työt taas alkaneet. Rytmin löytyminen on taas ollut hilppasen hankalaa lasten kanssa. Kesällä pitkään valvotut illat ja myöhäiset aamut kostautuvat nyt. Koko konkkaronkka on ollut väsyneitä ja kohtuu pahantuulisiakin väsymyksen vuoksi. Koiruudet ovat olleet ihmeissään kun taas ovat jääneet kotiin kahdestaan ilman rapsuttajaa. Koirille ehkä hankalinta on löytää aamuisin se pökälepaikka kun kukaan ei keskellä päivää viekään ulos. Parina päivänä oli ovella kaksi jalat ristissä seisovaa dobermannia joilla oli jumalaton hätä kun joutuivatkin seuraavaa vessatusta odottamaan.

Jännittäviä aikoja elellään toisaalta muorikoiran terveydenkin suhteen. Parin viikon takaisesta suolitukoksesta koira on toipunut hyvin. Iso virhe minkä tein oli ottaa koira mukaan Suomen reissulle. Pitkät automatkat ja häkissä oleilu ei tehnyt hyvää koiran jalalle ja se on ollut huonona reissun jälkeen. Toki nyt parempi jotta käveleminen ja remmilenkkeily onnistuu ilman kipuja. Vapaana juoksutuksesta kipeytyy edelleen paikat heti. Joten pikkuhiljaa kuntoutellaan ja vetreytetään paikkoja. Lisänä kylkeen ilmestynyt patti mikä pitää lähteä tutkimaan. Pitäkää meille peukkuja jotta mistään vakavasta ei ole kyse.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi?

Kun asiat koiran kanssa alkaa mennä väärille raiteille miksi ei haeta apua? Tämä on kysymys mikä pyörii mielessä. Miksi kynnys pyytää apua ja sanoa me emme pärjää/ tiedä mitä tehdä on niin korkea? Miten me saisimme ihmiset ymmärtämään, että avun pyytäminen ei ole mikään häpeä? Koirasta ei saisi ikinä tulla perheelle rasite vaan koiran pitäisi olla toimiva perheenjäsen ja sen olemassa olosta pitäisi pystyä nauttimaan. Siinä vaiheessa kun nuoren koiran kanssa elämä ei ole kuin päivittäistä taistelua on jossain mennyt pieleen. Vaikka nuori koira osaa ajoittain olla hankala se ei tarkoita, että koira elelee kukkona tunkiolla ja tekee mitä lystää milloin lystää ilman, että omistajilla on minkäänlaista hallintaa tilanteeseen tai pelkäävät puuttua koiran touhuihin. Nuoret koirat varsinkin urokset saattavat kokeilla asetettuja rajoja se on täysin normaalia. Normaalia ei ole, että koiralle ei saa asetettua niitä rajoja. Silloin pitää uskaltaa pyytää apua. Toki elämässä tulee ihmiselle elämä...

Tyyne

Sain viimein päivitettyä kotisivut. En halunnut sitä tehdä, en halua myöntää itselle ettei Tyyneä enään ole. Kuitenkin joka kerta tulee itku kun pentukyselyjä saan joten se oli vain tehtävä. On outoa miten sitä takertuu hölmöihin juttuihin ihan kuin kotisivuilla olevat kuvat toisi koiran takaisin. On kohtuuttoman vaikea vain hyväksyä, että nuorta tervettä koiraa ei pystytty pelastamaan. Tyyne oli hyvin erillainen koira omiin kasvatteihin verrattuna joten ei minulle semmoinen tuttu ja turvallinen. Monesti huomasinkin meidän olevan ihan toisilla planeetoilla. Meni tovi ennen kuin opin ymmärtämään Tyynen sielunmaailmaa. Tyyne oli ikuinen huumorintajuinen optimisti joka touhotti aina mukana kaikessa ihan sama mitä teit. Jo roskapussin ulos vieminen oli JEE! Vaikka tyttö oli omalla laillaan hyvin läheisyyden haluinen ja viihtyi kainalossa oli se silti hyvin itsenäinen reissunainen eli ei tarvinnut ihmisen apua kohdataakseen maailman. Hän teki sen itse. Tämä itse tekeminen olikin...

Vuosi 2020 jaksamisen rajoilla

Tämä vuosi kokonaisuudessaan ei ole ollut mikään lottovoitto. Lähinnä vuosi on rämmitty mutakuopassa josta ei löydy ulospääsyä. Korona on toki omalta osaltaan vaikeuttanut kaikkea eikä vähiten työn osalta jossa keikuttu aika pitkälti jaksamisen äärirajoilla. Tähän kun lisää vielä yhdistystyön loppumattoman työtaakan ja sen mukana tulleen jatkuvan negatiivisen palautteen ja some nillityksen sekä koirien menetykset ja sairastelut on oma jaksaminen aika lailla loppu. Olen siis pahoillani ystäväiset etten aina jaksa keskustella ja olen aika pipo kireänä ollut viimeiset kuukaudet. Lupaan parantaa tapojani ensi vuonna. Ensi vuonna vähennänkin yhdistys hommia huomattavasti ja aion keskittyä enemmän puuhaamaan koirani kanssa ja tavoitteena olisi Judas sinne kokeisiin viedä ennen kuin se eläkeikään pääsee. Nyt vielä kuitenkin yritän tän vuoden jaksaa kunnialla läpi ja hoitaa lupaamani hommat. Jotta tämä ei ihan valitukseksi mene koitan kirjoitella vähän positiivisemmista aiheista.   Doris ...