Välillä kaikista hienoista ja suurista suunnitelmista huolimatta into vain katoaa. Näin tuntui käyvän minun koiraharrastukselle viime syksynä ja nyt talvella. Ensimmäistä kertaa minulla kävi useamman kerran mielessä jotta lopetan koko touhun. Into oli vain kadonnut jonnekin. Samalla kuitenkin tuntui jotta jotain todella tärkeää puuttui elämästä. Harmitti jotta koira on treenattu suht pitkälle ja jäisi "kesken" silti en treenikentälle oikein jaksanut lähteä ja kun sinne saakka pääsi ei ollut mitovaatiota tehdä mitään. Eli kovin ristiriitainen olo. Kovasti olen koittanut pohtia mistä tämä johtui. Mistä näin totaali kyllästyminen voi tulla? Kuitenkin kyseessä harrastus josta olen nauttinut ja joka ollut monella lailla henkireikä normaali arjen keskellä. Vieläkään en oikein syytä ole keksinyt. Osittain varmasti vaikuttaa muutto ym muutokset elämässä, mutta ei se silti selitä kaikkea. Emme siis kovin paljoa ole tehneet mitään yli puoleen vuoteen. Pientä tottista koiran mielen virkistykseksi siinä se. Huvittavinta ehkä tässä on jotta tässä talven aikana jolloin olen miettinyt koko harrastuksen lopettamista sain koiran noudon viimein kuntoon. Nouto on ollut minulle todella vaikea. En oikein osaa sitä koiralle opettaa. Ja minullekaikkinytheti meininki ei ole oikein hyviä tuloksia tuonut noudon suhteen.
Onneksi on olemassa tsemppaavia ja auttavia ihmisiä. Joskus aiemmin tässä blogissa kerroinkin jotta olemme Doriksen kanssa saaneet uuden treeniryhmän. Ryhmän treenit alkoivat pari viikkoa sitten ja sain kutsun tulla mukaan. Tovin mietiskelin jaksanko lähteä, mutta lupasin tulla paikalle tottistelemaan. Sunnuntai aamuna kun treeneihin piti lähteä kirosin mielessäni kun olin luvannut paikalle mennä. Ulkona satoi räntää, kadut täynnä loskaa ja kiinnosti kuin kilo sitä itseään lähteä palelemaan treenikentän laidalle. Mutta koska olin luvannut paikalle saapua pakkasin koiran ja kamat autoon ja lähdin ajelemaan kohti treenikenttää. Onneksi! Uskomatonta miten mukavaa oli pitkästä aikaa treenata. Oli ihana nähdä kun koiralla oli kivaa ja minullakin oli kylmästä huolimatta mukavaa. Oman koiran kanssa hyvänmielen tottikset on vain välillä parhautta. On mukava seurata erilaisia koiria, koirakoita ja koulutustapoja. Ja mikä parasta on ilo treenata ihmisten kanssa jotka uskaltavat neuvoa ja vähän potkivat myös takamukselle. Näin sitä rysäyksellä taas kummasti rupesi treenit maistumaan. Nyt jo sillä silmällä katsellaan peltoja ei mene kuin tovi niin täällä pääsee jäljelle.
Näin sitä siis taas mennään. Me ei luovuteta ihan vielä...
