Viimein ja vihdoin meille on luvassa niitä pentusia. Kauan niitä on suunniteltu ja siirretty milloin mistäkin syystä, että vuodet hurahtaneet ohi aivan huomaamatta. Nyt olikin aika lailla viimeisiä hetkiä koska Doris ei enään mikään pikkutyttö ole ensisynnyttäjäksi. Tämän kirjoituksen lomassa voin sitten vielä onnitella parin päivän päästä 12.9 kuusi vuotta täyttäviä I-pentuja Kia, Milla, Ria, Arvi ja Pomo ja minun omaa kylkiluutani Dorista. Ajatuksia myös sateenkaari sillalle Rikulle ja Kuulle. <3
No mutta niistä pentusista... Eilen kävimme Doriksen kanssa ultrassa ja siellä niitä pieniä sydämmiä löytyi heti muutama. Emme sen enempää lähteneet edes kaivelemaan jos on tarvetta käymme lukumäärää tutkimassa sitten röntgenin kautta. Oma mutu astutuksen onnistumisesta oli hyvin vahva koirassa tapahtuneiden luonteen muutosten ja nyt viime päivinä ulkoisten muutosten myötä, mutta silti en uskaltanut siihen omaan mutuun luottaa. Epäilin näkeväni muutoksia koirassa joita ei ole olemassa vain koska toivon pentuja niin kovasti. Eli ultran tulos oli helpotus ja kyllä koko eilinen päivä meni hymyssä suin pää pilvissä. Nyt tietysti pitää vain toivoa, että kaikki menee hyvin loppuun saakka. Ja jos vaikka vielä se pieni tyttönen sieltä meillekin syntyisi. Pentujen odotamme syntyvän lokakuun puolessa välissä.
Jonkun verran olen saanut kritiikkiä kun astutan näin vanhan koiran. Uskalsin Doriksen astuttaa, koska se edelleen on todella hyvässä fyysisessä kunnossa ei paljon eroa ole tuohon vajaa kaksi vuotiaaseen Tyyneen. Koira pysynyt terveenä muutamaa onnettomuutta lukuunottamatta. Jos se jotenkin vaivainen alkaisi olla en olisi pentuja edes miettinyt. Minusta olisi ollut sääli jättää Doris käyttämättä se on puutteistaan huolimatta terve, hyvä, helppo ja kiva koira. Ulkomuodoltaankin ihan soma. Toinen ihmetyksen kohde on vanhempien vWD-statukset. Joo kyllä kummatkin ovat vWD-kantajia. Riski on ihan tietoinen ja pennut tullaan testaamaan vWD:n osalta ennen luovutusta. Tällä hetkellä dobermannien terveyden suurin ongelma minusta ei ole vWD joten otin riskin. Minun huoleni dobermannien terveyden suhteen on enemmän luuston ongelmmissa spondyloosi, wobbler, rikkoutuvissa ristisiteissä sekä toki DCM ja syövät. Voi olle, että oman koirahistoriani vuoksi juuri nuo rampauttavat luusto-ongelmat on minulle peikko ja iso pelko.
Aatu on koira mistä pidän. Olen tuntenut koiran jo pitkään nähnyt miten on edennyt treeneissä minkälainen on kotona ja miten toimii vieraissa ympäristöissä. Tykkään koiran työmoottorista. Aatussa on pientä kovuutta ja vaatii ohjaajalta auktoriteettiä, mutta silti koira on ohjattavissa. Tykkään kun koirassa on vähän asennetta ja pystyy seisomaan omilla jaloillaan. Mitään ihmeellisiä epävarmuuksia en ole ikinä huomannut. Kotona koira on rapsutuksia vaativa pusupetteri. Aatu on myöskin ollut perusterve ikänsä.
Doris omaa myös hyvän työmoottorin. On kohtuu helppo koira viedä eteenpäin ja motivoida. Arjessa helppo, kotona lähes laiskahko ollut jo pienestä. Hyvin tasapainoinen koira kaikella lailla. Ohjaajaa kohtaan hyvin nöyrä ja herkkä, mutta muuten ei oikein mikään hetkauta. Vieraita kohtaan hieman pidättyväinen eli ei ole kaikkien syliin heti tunkemassa.
Pennuista odotan ihan kelpo palveluskoiria monenlaiseen harrastamiseen. Ulkonäöllisesti en odota mitään erikoisnäytelyn voittajia, mutta varmasti ihan rotuiseksiin tunnistettavia tulevat olemaan. Ihan lähisukulaisia eivät vanhemmat myöskään ole, mikä ei ole ihan päivänselvää dobbereissa. Tarkoituksena oli yhdistää kaksi mahdollisimman erillaista sukutaulua ja saada SS% pienemmäksi eli pentue ei oikein ole linjattu mihinkään tiettyyn koiraan. Ensimmäiset osumat sukutauluissa onkin vasta Hertog Alpha van le Dobry ja Ali von Langenhorst. Mielenkiinnolla siis odotan mitä pennuista tulee saattaa tulla kovinkin sekalainen sakki.
No mutta niistä pentusista... Eilen kävimme Doriksen kanssa ultrassa ja siellä niitä pieniä sydämmiä löytyi heti muutama. Emme sen enempää lähteneet edes kaivelemaan jos on tarvetta käymme lukumäärää tutkimassa sitten röntgenin kautta. Oma mutu astutuksen onnistumisesta oli hyvin vahva koirassa tapahtuneiden luonteen muutosten ja nyt viime päivinä ulkoisten muutosten myötä, mutta silti en uskaltanut siihen omaan mutuun luottaa. Epäilin näkeväni muutoksia koirassa joita ei ole olemassa vain koska toivon pentuja niin kovasti. Eli ultran tulos oli helpotus ja kyllä koko eilinen päivä meni hymyssä suin pää pilvissä. Nyt tietysti pitää vain toivoa, että kaikki menee hyvin loppuun saakka. Ja jos vaikka vielä se pieni tyttönen sieltä meillekin syntyisi. Pentujen odotamme syntyvän lokakuun puolessa välissä.
Jonkun verran olen saanut kritiikkiä kun astutan näin vanhan koiran. Uskalsin Doriksen astuttaa, koska se edelleen on todella hyvässä fyysisessä kunnossa ei paljon eroa ole tuohon vajaa kaksi vuotiaaseen Tyyneen. Koira pysynyt terveenä muutamaa onnettomuutta lukuunottamatta. Jos se jotenkin vaivainen alkaisi olla en olisi pentuja edes miettinyt. Minusta olisi ollut sääli jättää Doris käyttämättä se on puutteistaan huolimatta terve, hyvä, helppo ja kiva koira. Ulkomuodoltaankin ihan soma. Toinen ihmetyksen kohde on vanhempien vWD-statukset. Joo kyllä kummatkin ovat vWD-kantajia. Riski on ihan tietoinen ja pennut tullaan testaamaan vWD:n osalta ennen luovutusta. Tällä hetkellä dobermannien terveyden suurin ongelma minusta ei ole vWD joten otin riskin. Minun huoleni dobermannien terveyden suhteen on enemmän luuston ongelmmissa spondyloosi, wobbler, rikkoutuvissa ristisiteissä sekä toki DCM ja syövät. Voi olle, että oman koirahistoriani vuoksi juuri nuo rampauttavat luusto-ongelmat on minulle peikko ja iso pelko.
Aatu on koira mistä pidän. Olen tuntenut koiran jo pitkään nähnyt miten on edennyt treeneissä minkälainen on kotona ja miten toimii vieraissa ympäristöissä. Tykkään koiran työmoottorista. Aatussa on pientä kovuutta ja vaatii ohjaajalta auktoriteettiä, mutta silti koira on ohjattavissa. Tykkään kun koirassa on vähän asennetta ja pystyy seisomaan omilla jaloillaan. Mitään ihmeellisiä epävarmuuksia en ole ikinä huomannut. Kotona koira on rapsutuksia vaativa pusupetteri. Aatu on myöskin ollut perusterve ikänsä.
Doris omaa myös hyvän työmoottorin. On kohtuu helppo koira viedä eteenpäin ja motivoida. Arjessa helppo, kotona lähes laiskahko ollut jo pienestä. Hyvin tasapainoinen koira kaikella lailla. Ohjaajaa kohtaan hyvin nöyrä ja herkkä, mutta muuten ei oikein mikään hetkauta. Vieraita kohtaan hieman pidättyväinen eli ei ole kaikkien syliin heti tunkemassa.
Pennuista odotan ihan kelpo palveluskoiria monenlaiseen harrastamiseen. Ulkonäöllisesti en odota mitään erikoisnäytelyn voittajia, mutta varmasti ihan rotuiseksiin tunnistettavia tulevat olemaan. Ihan lähisukulaisia eivät vanhemmat myöskään ole, mikä ei ole ihan päivänselvää dobbereissa. Tarkoituksena oli yhdistää kaksi mahdollisimman erillaista sukutaulua ja saada SS% pienemmäksi eli pentue ei oikein ole linjattu mihinkään tiettyyn koiraan. Ensimmäiset osumat sukutauluissa onkin vasta Hertog Alpha van le Dobry ja Ali von Langenhorst. Mielenkiinnolla siis odotan mitä pennuista tulee saattaa tulla kovinkin sekalainen sakki.