Siirry pääsisältöön

Kuu-Ukko



12 syyskuuta vuonna 2011 syntyi meille kahdeksan pentua. Kaikki mustia nelja narttua ja neljä urosta. Tämä kirjoitus on omistettu noista neljästä uroksesta alkujaan pienimmälle Kuulle ja tietenkin hänen perheelleen. Kuu eli viralliselta nimeltään Meillon Irie Man oli hyvin erikoinen pentu jo ihan rääpäleenä jo parin päivän ikäisenä oli kaveri jatkuvasti hukkateillä ja tutkimassa maailmaa. Kovaan ääneen ilmoitti hädästä kun liian pitkälle muusta joukosta oli eksynyt. Pentujen kasvaessa Kuu ei oikein osallistunut sisarusten kähinöihin vaan leikki itsekseen leluilla ja palloilla kun väsy iski kömpi ihmisen syliin nukkumaan. Kuu oli valloittava kiltti ja hyvin sosiaalinen pentu. Kodinvalinta Kuun kohdalla onnistui minusta aivan nappiin. Aivan kuin tähtiin kirjoitettu miten koira ja omistajat sopivat toisilleen. Vedet silmissä olen nauranut tarinoille joita Kuun omistajat ovat koirastaan kertoneet. Ikimuistoisempina ehkä Kuun uimaharjoittelut... Kuu ei ollut kovin innokas vesipeto ja uimaan ei meinannut mennä sitten mitenkään. Omistajat olivat yrittäneet näytellä hukkuvaa ja koira oli vain haukkua räkyttänyt rannalla. Kokeilivat sitten laittaa kattilaan kanaa ja kattilan kellumaan jorpakkoon. Kanan kyllä oli urhea Kuu yrittänyt pelastaa. Tässä myös pätkä vastauksesta jonka omistajilta sain kun kyselin pentueen kuulumisia "Onko luonne ollut minkälainen? Onko arkuutta esim. alustoissa, äänissä, vieraissa paikoissa, ihmisissä ym?
Luonteesta saa kehuja ihmisiltä niin paljon, että herää kysymys onko ne ihmiset ihan sokeita :) Ei tunnu pelkäävän mitään, kaikki äänet ovat kiinnostavia ja vieraat paikat tutkimista varten. Alusta kuin alusta sopii juoksemiselle, vaikka jäällä tai kivikossa välillä kompuroisikin. Kaikilla ihmisillä on syli Kuuta varten, niihin saa aina mennä ja kaikkihan haluavat joka tapauksessa pussailla ja halailla. Leikkiminen ja juokseminen ovat ykköstoimintoja, syöminen myös kivaa." Eli semmoinen poika oli Kuu.



 Eilen illalla sain uutisia jotka järkytti sai minut jälleen kyseenalaistamaan koko kasvattamisen mielekkyyttä. Kuu oli kuollut eläinlääkäriasemalle. Perjantaina Kuu oli viety lääkärille kennelyskän vuoksi. Tutkimuksissa keuhkoista oli löytynyt nestettä yskän lisäksi. Kuulle määrättiin nesteenpoistolääkkeet ja yskänlääkettä. Hetkellisesti olo oli tuntunut paranevan, mutta sunnuntai aamuna oli taas tullut käänne huonompaan. Eläinlääkärissä oli nestettä yritetty poistaa keuhkoista ensin injektiolla sen epäonnistuttua oli siirrytty intuboimaan. Pienen pojan sydän ei kuitenkaan jaksanut enempää ja Kuu nukkui pois. Todennäköinen kuolinsyy on siis DCM tuo rotumme viheliäinen vitsaus. 

 Vaikka olen vain Kuun kasvattaja on suru tapahtuneesta suuri ja itkulle ei meinaa tulla loppua. Ei pelkästään koiran vuoksi vaan myös Kuun perheen vuoksi. Kun myyt pennun, myyt toivon ja ystävän. Myyt toivon pitkästä yhteisestä taipaleesta yhdessä koira ystävän kanssa. Vaikka tiedät, että koira saattaa sairastua tai kuolla nuorena tai saattaa tapahtua mitä tahansa on se toivo niin suuri, että peittää kaiken muun alleen. Kun jotain tämmöistä tapahtuu tuntuu, että osa sydämmestä kuolee pettymyksen, surun ja huonon omantunnon vuoksi. Huonoa omaa tuntoa kokee sen vuoksi, että omistajilla on niin suuri suru. Toivon kuitenkin, että hyvät muistot jossain vaiheessa ovat omistajilla se päälimmäinen tunne. Ei se äkillinen ystävyyden loppu. Toivon, että Kuu oli juuri se koira heille mitä halusivat sen lyhyen ajan mitä eli. Toivon, että kaikella tällä on  jonkinlainen tarkoitus.
Kiitos Tuukka ja Shruti, että olitte Kuun elämän ihmiset. <3


Meillon Irie Man
12.9.2011-14.5.2017

Minä saatan sinut pehmeään lehtoon,
koirille varattuun ikuiseen kehtoon.
Tuuditan uneen, kuin pehmoiseen lumeen
Silitän kerran, itken kesäsateen verran
Ihan kaikesta kiitän,
muistot lohdukseni elämäni kirjaan liitän.
Johanna Niskanen

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi?

Kun asiat koiran kanssa alkaa mennä väärille raiteille miksi ei haeta apua? Tämä on kysymys mikä pyörii mielessä. Miksi kynnys pyytää apua ja sanoa me emme pärjää/ tiedä mitä tehdä on niin korkea? Miten me saisimme ihmiset ymmärtämään, että avun pyytäminen ei ole mikään häpeä? Koirasta ei saisi ikinä tulla perheelle rasite vaan koiran pitäisi olla toimiva perheenjäsen ja sen olemassa olosta pitäisi pystyä nauttimaan. Siinä vaiheessa kun nuoren koiran kanssa elämä ei ole kuin päivittäistä taistelua on jossain mennyt pieleen. Vaikka nuori koira osaa ajoittain olla hankala se ei tarkoita, että koira elelee kukkona tunkiolla ja tekee mitä lystää milloin lystää ilman, että omistajilla on minkäänlaista hallintaa tilanteeseen tai pelkäävät puuttua koiran touhuihin. Nuoret koirat varsinkin urokset saattavat kokeilla asetettuja rajoja se on täysin normaalia. Normaalia ei ole, että koiralle ei saa asetettua niitä rajoja. Silloin pitää uskaltaa pyytää apua. Toki elämässä tulee ihmiselle elämä...
Lue lisää

Tyyne

Sain viimein päivitettyä kotisivut. En halunnut sitä tehdä, en halua myöntää itselle ettei Tyyneä enään ole. Kuitenkin joka kerta tulee itku kun pentukyselyjä saan joten se oli vain tehtävä. On outoa miten sitä takertuu hölmöihin juttuihin ihan kuin kotisivuilla olevat kuvat toisi koiran takaisin. On kohtuuttoman vaikea vain hyväksyä, että nuorta tervettä koiraa ei pystytty pelastamaan. Tyyne oli hyvin erillainen koira omiin kasvatteihin verrattuna joten ei minulle semmoinen tuttu ja turvallinen. Monesti huomasinkin meidän olevan ihan toisilla planeetoilla. Meni tovi ennen kuin opin ymmärtämään Tyynen sielunmaailmaa. Tyyne oli ikuinen huumorintajuinen optimisti joka touhotti aina mukana kaikessa ihan sama mitä teit. Jo roskapussin ulos vieminen oli JEE! Vaikka tyttö oli omalla laillaan hyvin läheisyyden haluinen ja viihtyi kainalossa oli se silti hyvin itsenäinen reissunainen eli ei tarvinnut ihmisen apua kohdataakseen maailman. Hän teki sen itse. Tämä itse tekeminen olikin...
Lue lisää

Vuosi 2020 jaksamisen rajoilla

Tämä vuosi kokonaisuudessaan ei ole ollut mikään lottovoitto. Lähinnä vuosi on rämmitty mutakuopassa josta ei löydy ulospääsyä. Korona on toki omalta osaltaan vaikeuttanut kaikkea eikä vähiten työn osalta jossa keikuttu aika pitkälti jaksamisen äärirajoilla. Tähän kun lisää vielä yhdistystyön loppumattoman työtaakan ja sen mukana tulleen jatkuvan negatiivisen palautteen ja some nillityksen sekä koirien menetykset ja sairastelut on oma jaksaminen aika lailla loppu. Olen siis pahoillani ystäväiset etten aina jaksa keskustella ja olen aika pipo kireänä ollut viimeiset kuukaudet. Lupaan parantaa tapojani ensi vuonna. Ensi vuonna vähennänkin yhdistys hommia huomattavasti ja aion keskittyä enemmän puuhaamaan koirani kanssa ja tavoitteena olisi Judas sinne kokeisiin viedä ennen kuin se eläkeikään pääsee. Nyt vielä kuitenkin yritän tän vuoden jaksaa kunnialla läpi ja hoitaa lupaamani hommat. Jotta tämä ei ihan valitukseksi mene koitan kirjoitella vähän positiivisemmista aiheista.   Doris ...
Lue lisää