Joulut ja uudet vuodet on nyt "juhlittu". Ensimmäistä kertaa kuukausiin meillä oli myös ihan aikaa kahdestaan ilman lapsia. Toki karvaiset piristyttävät elämäämme vuoden jokaisena päivänä. Ajatuksissa oli jotta heitämme koirat kyytiin ja lähdemme huristelemaan jonnekin ja unohdamme kaiken arkisen toviksi. No näin ei tietenkään tapahtunut kiitos tällä kertaa megaflunssan joka tiputti tämän eukon pariksi viikoksi sängyn pohjalle. Eli olemme viettäneet lomamme sängyssä elokuvia katsellen ja karkkia syöden. Ei siinä mukavaahan tämäkin on ollut vaikkei taaskaan ihan suunnitelmien mukaan ole mennyt. Joskus on tärkeää olla vain ihan kaksin. Arjen hulinassa aina välillä unohtaa arvostaa sitä toista jonka kanssa elämän kuitenkin jaat.
Onni on myös omistaa täyspäiset koirat jotka ei leviä seinille vaikka ei paljon lenkkiä tai mitään muutakaan aktiviteettia ole koko joulun aikana saaneet. Tyytyväisinä elämäänsä kuitenkin kaverit vieläkin jaksavat sikeitä vedellä toki unohtamatta apukokin virkaa keittiössä. Pientä painin poikasta ja leikkiä välillä sisällä harrastavat nyt en ole sattuneesta syystä oikein viitsinyt moisesta kieltääkään. Nyt kun taas alan terveiden kirjoissa olla niin eiköhän elämä taas palaudu pikaisesti uomiinsa. Toki heti kun kykeni oli pienet tottikset Doriksen kanssa uuden vuoden kunniaksi tehtävä ja kyllä vain on edelleen todettava toimii se vieläkin. Tykkään niin kovasti tuon koiran kanssa touhuta. Aina valmis ja tekee täydellä sydämmellä häntä heiluen hommia. On kiva nähdä kun koirallakin on selvästi mukavaa ja se oikein odottaa että sen kanssa vähän touhutaan. Ainakin jossain siis olemme onnistuneet kun kumpikin vielä nauttii yhdessä tekemisestä.
Ehdin jo ennen joulua innostua jotta tännekin talvi saatiin. Talvi kesti vuorokauden ja sitten alkoi taas vesisade. Kicksparkin ja pulkanvedon jätämme siis suosiolla tuonnemmaksi. Kaivoin kuitenkin esiin vetovaljaat sekä muut vermeet ja päätin aloitella ihan juoksemalla tämän vetoharjoittelukauden. Ensimmäisen lenkin ehdinkin tehdä ennen sairastumista ja voi jessus ei se edelleenkään toiminut yhtään paremmin kuin ennenkään. Muistin kyllä miksi olen juoksuvermeet jonnekin kaapin pohjalle joskus haudannut. En vain käsitä miten ihmiset tuolla perässä hengissä pystyvät roikkumaan. Ihan kamalaa puuhaa. Valjastin siis Doriksen koira tiesi mitä olemme lähdössä tekemään ja riemun kiljaisujen saattelemana matkasimme pihalle. Koira pysyi mukavasti käskynalla sivulla pururadan laitaan saakka toki haukku säesti matkaamme. Mutta jösses sitten ne ongelmat minulla alkoivat... annoin koiralle veto käskyn ja kyllä se prkl vetikin meni kuin viitapiru pitkin pururataa. Itse roikuin taas mätisäkkinä perässä yrittäen askeltaa jotenkin koiran vauhdin mukaan kokeiltiin malli singer, harppaus ja muutkin lähes epätoivoiset askellajit. Jalkoja särki, jalat tärisi ja tuntui jotta polvilumpiot poksahtahtavat matkalla. Koira oli oikein tyytyväinen, mutta minulla oli taas kamalaa. Mitä ihmettä teen väärin? Miten te muut pysytte niiden elukoidenne perässä. Seuraavat päivät liikuin tikku-ukkona koska joka paikkaa särki ihan oikeasti jopa luutkin oli kipeät... Nyt pitääkin sitten taas oikein kunnolla miettiä viitsinkö uudestaan taas uskaltautua koirani kanssa urheilemaan.
Onni on myös omistaa täyspäiset koirat jotka ei leviä seinille vaikka ei paljon lenkkiä tai mitään muutakaan aktiviteettia ole koko joulun aikana saaneet. Tyytyväisinä elämäänsä kuitenkin kaverit vieläkin jaksavat sikeitä vedellä toki unohtamatta apukokin virkaa keittiössä. Pientä painin poikasta ja leikkiä välillä sisällä harrastavat nyt en ole sattuneesta syystä oikein viitsinyt moisesta kieltääkään. Nyt kun taas alan terveiden kirjoissa olla niin eiköhän elämä taas palaudu pikaisesti uomiinsa. Toki heti kun kykeni oli pienet tottikset Doriksen kanssa uuden vuoden kunniaksi tehtävä ja kyllä vain on edelleen todettava toimii se vieläkin. Tykkään niin kovasti tuon koiran kanssa touhuta. Aina valmis ja tekee täydellä sydämmellä häntä heiluen hommia. On kiva nähdä kun koirallakin on selvästi mukavaa ja se oikein odottaa että sen kanssa vähän touhutaan. Ainakin jossain siis olemme onnistuneet kun kumpikin vielä nauttii yhdessä tekemisestä.
Ehdin jo ennen joulua innostua jotta tännekin talvi saatiin. Talvi kesti vuorokauden ja sitten alkoi taas vesisade. Kicksparkin ja pulkanvedon jätämme siis suosiolla tuonnemmaksi. Kaivoin kuitenkin esiin vetovaljaat sekä muut vermeet ja päätin aloitella ihan juoksemalla tämän vetoharjoittelukauden. Ensimmäisen lenkin ehdinkin tehdä ennen sairastumista ja voi jessus ei se edelleenkään toiminut yhtään paremmin kuin ennenkään. Muistin kyllä miksi olen juoksuvermeet jonnekin kaapin pohjalle joskus haudannut. En vain käsitä miten ihmiset tuolla perässä hengissä pystyvät roikkumaan. Ihan kamalaa puuhaa. Valjastin siis Doriksen koira tiesi mitä olemme lähdössä tekemään ja riemun kiljaisujen saattelemana matkasimme pihalle. Koira pysyi mukavasti käskynalla sivulla pururadan laitaan saakka toki haukku säesti matkaamme. Mutta jösses sitten ne ongelmat minulla alkoivat... annoin koiralle veto käskyn ja kyllä se prkl vetikin meni kuin viitapiru pitkin pururataa. Itse roikuin taas mätisäkkinä perässä yrittäen askeltaa jotenkin koiran vauhdin mukaan kokeiltiin malli singer, harppaus ja muutkin lähes epätoivoiset askellajit. Jalkoja särki, jalat tärisi ja tuntui jotta polvilumpiot poksahtahtavat matkalla. Koira oli oikein tyytyväinen, mutta minulla oli taas kamalaa. Mitä ihmettä teen väärin? Miten te muut pysytte niiden elukoidenne perässä. Seuraavat päivät liikuin tikku-ukkona koska joka paikkaa särki ihan oikeasti jopa luutkin oli kipeät... Nyt pitääkin sitten taas oikein kunnolla miettiä viitsinkö uudestaan taas uskaltautua koirani kanssa urheilemaan.