Siirry pääsisältöön

Tekstit

Päivitystä pitkästä aikaa

No niin johan tässä tovi vierähtänyt viime päivityksestä. Miten ihmeessä muistan edes osan asioista mistä on pitänyt tänne raapustella? Missyn pois menon jälkeen tuntui jotta koko perhe masentui. Mikään ei huvittanut ja kaikki tuntui kauhean "tahmaiselta". Viikon tauon jälkeen jatkoimme treenejä Doriksen kanssa, yritimme saada hyvää fiilistä aikaan ja aluksi kaikke menikin hyvin. Syys- lokakuun vaihteessa tilanne muuttui. Saimme välillemme lähes sotatilan. Koira testaili minua minkä ehti ja käyttäytyi kuin vuosikas kakara. Lällätti pitkin kenttiä, teki mitä lystäsi ja korvat roikkuivat päässä vain koristeena. Minullehan tämä aiheutti paniikin koska olin ilmoittanut koiran ensimmäiseen IPO kokeeseen 17.10. Voitte kuvitella fiilikset kun koira lopettaa toimimisen 2 viikkoa ennen koetta. Minussa tämä aiheutti vain kauhua. Olen muutenkin armoton jännittäjä ja nyt tuntui, että kuolen jos kokeeseen menen. Lokakuun alussa Timo Helynen oli jälleen täällä meitä treenaamassa. Purut to...

Nokka pystyssä koira

Edellisessä kirjoituksessa jo muutamalla sanalla mainitsin meidän Doriksen luonteesta. Doris on aina ollut vähän erilainen lapsi kun vertaa muihin dobbereihini. Meillä on kaikki muut olleet sosiaalisia, todella avoimia ihmisille, rakastaneet rapsutuksia ja kaikkia ihmisiä. Dorishan on täysin yhden ihmisen koira ja eikä mitenkään mikään pusuhalikoira ole ollut ikinä kenellekään muulle kuin minulle. Jos ei nyt itse ole jostain kumman syystä äärettömän rakastavalla tuulella. Tällöin rakkautta saa osakseen koko perhe en vain minä. Muuten muut saavat tyytyä hännän heilautukseen, pikaiseen pusuun ja joskus mieheni jopa pieneen onnen rouhaisuun persuksista kun töistä tulee kotiin. Mieheni on sentään saanut jo ylennyksen varakainaloksi nukkumista varten jos minä en ole paikalla. Minua naurattaakin mieheni lausahdukset "Tuo on koira on kyllä niin leuhka" tai "Kato taas se nokka pystyssä koira mököttää". Doris on hyvin herkkä tyttö ja kova loukkaantumaan mitä eriskummallisimm...

Enkelikoira

Eilisen shokin jälkeen on pakko hieman purkaa omaa pahaa oloa. Kaikista toiveista huolimatta meidän muorin eli Missyn tarina päätyi eilen eutanasiaan. Totaalinen romahdus kunnossa tapahtui vajaassa vuorokaudessa ja järkytys ei ole vieläkään ohi. Sunnuntai aamuna minulla oli vielä kohtuu pirteä koira ja illalla niin kipeä, että kiljui kivuista eikä edes kipulääkkeet enään auttaneet. Koira ei pystynyt kunnolla kävelemään, makaamaan, kakkaamaan ja aamulla ei edes syömään. Seisoi kyyryssä paikoillaan, tärisi ja vinkui kipua. Missyn vei luusyöpä. Tiesin että koira ei ollut kunnossa, mutta jotta se oli noin kipeä oli järkytys. Muutamaa tapaturmaa ja ripulia lukuunottamatta koirahan oli aina ollut terve. Missy oli hieno koira. Minun koira sanan jokaisessa merkityksessä. Ei kaikki koirat vaikka miten koulutustunnuksia, näyttelymeriittejä ym. haalivat täytä tätä kriteeriä. Eli kyllä Missyssä oli puutteita, mutta se perusluonne oli koiralla aivan mahtava. Missy oli minun luottokoira. ...

Arki alkoi

Viime viikon treenit toivat hieman lohtua viikonlopun husailujen jälkeen. Epäonnistuneiden treenien jälkeen onnistumiset aina "maistuvat" hyvälle. Ja joo tiedän välillä tulee huonoja treenejä ja parempi, että menee pyllylleen treeneissä kuin kokeessa. Tottikset sujui mukavasti ja mistä olen erittäin tyytyväinen viretilaa on taas saatu nostettua ihan mukavalle tasolle. Yllärinä Doris karkasi eteenmenossa, mutta nyt ainakin etenee ja suoraan. Ei tee erinäisiä kiekuroita kentällä tai juokse minne sattuu. Tekeminen tuntui siis hyvälle. Jäljelläkin kulki hyvin kuumasta ilmasta huolimatta. Kerran lähti harhalle, mutta korjasi itse hyvin nopeasti takaisin oikealle jäljelle. Ilmaisut on hitaat jos nurmi on vähänkään pidempää tai märkää. Eli jonkun näköinen prinsessa syndrooma siis koirallani on. Nyt olen esineet sitten laittanut pelkästään peloilta löytyville tuheroille ja jos sataa varmasti lähdemme tekemään ilmaisutreeniä. Treenit taitavat alkaa olemaan siinä mallilla jott...

Ei mennyt ihan niin kuin piti...

Sunnuntai aamu ja aikainen herätys. Meillä oli edessä reilu kahden tunnin ajomatka treeneihin Örebrohon. Maalimiehenä oli meille jo kesän alusta tuttu Jacob Halttunen. Tykkään kovasti kyseisen herran treeneistä. Hän osaa lukea koiraa hyvin, käsittelee koiria reilusti, on vikkelä kuin mikä ja ottaa koirat pitkässä liikkeessä hyvin vastaan eli niitä on todella turvallisen tuntuista hänen kanssaan treenata. Bonuksena aina saa palautetta sekä selvityksen miksi mitäkin tehdään. Tämähän sopii hyvin tämmöiselle kyselyikäiselle. Noh voitte varmasti kuvitella jotta fiilis oli mukava, aurinko paistoi ja treenipaikka oli upea. Päivästä ei voisi tulla huono. Suunnittelimme treenin ja pienen lämmittelyn jälkeen koira kentälle. Alku oli erittäin lupaava koira oli kivassa vireessä, teki hyvää seuraamista ja hyvän vartioinnin piilolla. Siihen se hyvä oikeastaan näissä treeneissä jäikin. Yllätykseksi päätti pikku Doris sitten olla tottelematta minua lainkaan. Tämä on ihan oikeasti iso yllätys...

Kuulumisia

Oikeastaan voi sanoa jotta kesä on jo hurahtanut ohi. Ilmojen osalta tämä kesä on kyllä ollut surkeampi kuin surkea, mutta kesä kuitenkin. Koiraa on kouluteltu. Olisi sillä saralla voinut olla ahkerampikin, mutta kun... Olemme sentään jotain saaneet aikaan tottis alkaa olla kivalla mallilla. Pientä virittelyä kaipaa tunnetilan osalta. Muuten olen ihan tyytyväinen. Jälkikin alkaa sujua jälleen pienestä harjoittelumäärästä huolimatta. Sivutuuli ongelma selätetty ja nyt varmaan voisi jo uskaltaa kokeilla miten toimii pidemmällä liinalla. Harmi jotta videota jäljestä ei oikein videoita ole. On hankala kuvata ja keskittyä koiraan samaan aikaan. Tässä kuitenkin parin sekunnin pätkä https://www.youtube.com/watch?v=kXVKz8s1lfU Purut on ollut tauolla kesäkuun alusta saakka. Ei minusta tai koirasta johtuvasta syystä vaan koska maalimiehemme on työkomennuksella ollut koko kesän. Noh nyt tauko päättyi pariksi päiväksi Timo Helysen johdolla taas semmailtu pari päivää. Huisin mukava ja hyvä se...

Piis änd lööv vaan...

Kun jotain blogiin kirjoittelen on kirjoitukseni minun omia ajatuksia, näkemyksiä. Ei suinkaan mitään absoluuttisia totuuksia. Jokainen mieltää hyvän, kivan, normaalin koiran käsitteen erillä lailla. Koiria hankitaan eri käyttötarkoituksiin ja perheisiin on hyvä jos jokainen itseään miellyttävän karvaturrin jostain löytää. Varmasti kaikissa koirissa on niin hyviä kuin huonojakin ominaisuuksia tätä en ole koskaan kiistänyt. Mutta jos ja kun kirjoittelen blogiini niin kirjoitan tietenkin omista mielipiteistäni ja näkemyksistäni. Niistä ei kenenkään tarvitse loukkaantua. En myöskään ole kenenkään koiraa yksilöinyt tai nimennyt blogissani omia karvaisia lukuunottamatta. Omien koirieni vahvuudet ja heikkoudet tiedän varmasti paremmin kuin kukaan muu. Ja luulen että pystyn koiriani tarkastelemaan ilman vaaleanpunaisia suodattimia. Täydellisiksi en näitä ole koskaan väittänyt vaikka hyvin tärkeitä minulle ovatkin. Koiramaailma on siinä mielessä ihmeellinen paikka jotta aina onnistuu pissimää...